Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus on osa maailman suurinta etäTET-jaksoa marraskuussa

Kemianteollisuus on mukana Talous ja nuoret TAT:n koordinoimassa, etänä toteutettavassa työelämään tutustumisjaksossa eli etäTET-viikossa marraskuussa. Viikon aikana nuoret pääsevät tutustumaan viiteen eri toimialaan, yhden päivän ajan kuhunkin. Kemianteollisuuden lisäksi mukana ovat Teknologiateollisuus, Palta, Finanssiala ja Kaupan liitto, joiden asiantuntijoiden avulla kaikilla nuorilla on mahdollisuus kokea työelämää eri näkökulmista.

– EtäTET on hieno tilaisuus tuoda esiin kemian alan maailmaa muuttavia ja merkityksellisiä töitä tulevaisuuttaan pohtiville nuorille. Kemianteollisuuden etäTET-päivässä 24.11. päästään muun muassa kurkistamaan Yaran ja Kiillon työympäristöön ja ymmärtämään, miten kemian avulla torjutaan ilmastonmuutosta. Eikä kaikkien ei tarvitse innostua kemiasta, vaan tarjolla on monipuolisia työtehtäviä, kertoo kokonaisuutta Kemianteollisuus ry:llä koordinoiva osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Auli Piiparinen.

– EtäTET kertoo siitä, että haastavienkin olosuhteiden keskellä oppilaitoksilla ja yrityksillä on halua ja intoa kohdata ja luoda uutta. Olosuhteet ovat, mitä ovat, eikä niiden anneta estää hyvää toimintaa. Keksitään vain keinot. Nuoret ansaitsevat kuulla, että työelämä odottaa heitä. Kemianteollisuudessa uskomme, että merkityksellä työllä voi myös muuttaa ja pelastaa maailmaa.

Yara Siilinjärvellä ja Kiillolla odotetaan etä-TETiä innolla.
Yara Siilijärven Antti Pasanen näkee etänä toteutettavassa TET-jaksossa paljon mahdollisuuksia. 
– Teollisuuslaitoksilla on tiukat turvallisuusvaatimukset ja vierailujen tai TET-jaksojen suorittaminen alaikäisenä on ollut hyvinkin hankala toteuttaa. Vihdoinkin löytyi EtäTetin myötä mahdollisuus esitellä toimintaamme laajemmin niille, jotka ovat kiinnostuneita kemianteollisuudesta toimialana. Toivottavasti pystymme innostamaan mahdollisimman monia nuoria kemianteollisuuden pariin ja siten tulevaisuudessa vaikka meidän työkavereiksi saakka. Mahdollisuuksia meiltä löytyy laidasta laitaan. 

Kiillon Lilli Puntti nostaa esiin kemian alan monipuoliset työpaikat sekä yhteyden ympäristön hyvinvointiin. 

– EtäTET on loistava mahdollisuus päästä kertomaan Kiillon toiminnasta nuorille ja vastaavasti kuulemaan heidän odotuksiaan ja haaveitaan tulevaisuuden työelämästä. Kehitämme ja valmistamme monipuolisia ratkaisuja rakentamiseen, teollisuuden liimaamiseen ja palonestoon, ammattihygieniaan sekä kuluttajien tarpeisiin. Pitkän tähtäimen visiomme on vuodessa 2080, joten tarjoamme työpaikkoja hyvin monen eri alan ammattilaiselle myös tulevaisuudessa, vaikka ydinalamme on luonnollisesti kemianteollisuus. Haluamme olla alamme ympäristöjohtaja ja olemmekin tehneet Lupauksen ympäristölle, joka kattaa neljä osa-aluetta. Sen vuoksi arvostamme erityisesti ympäristöosaamista nyt ja jatkossa.

EtäTETissä nuoret pääsevät aktiivisesti tuomaan oman äänensä kuuluviin. EtäTET tarjoaa yrityksille mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuden työelämää yhdessä nuorten kanssa. EtäTET tuo työelämän askeleen lähemmäs nuoria. Se on suunnattu 8.-9.-luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille ympäri Suomea.

EtäTET-viikon sisältö: 

Opitaan tulevaisuuden työelämästä ja eri alojen osaamistarpeista.
Kuullaan uratarinoita eri ammateista ja koulutusvalinnoista.
Harjoitellaan työelämätaitoja ja tunnistetaan omaa osaamista.
Pohditaan omia koulutusvalintoja ja askelia kohti työelämää.

Ilmoittautumisen etäTET-jaksolle hoitaa koulun opinto-ohjaaja tai opettaja lomakkeella, joka löytyy täältä.

Lisätietoja:

Kemianteollisuus ry
Auli Piiparinen
Asiantuntija, osaaminen & vetovoima
auli.piiparinen@kemianteollisuus.fi