Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden akkuryhmä vauhdittaa kovassa nousussa olevan toimialan edunvalvontaa

Kemianteollisuus ry perusti keväällä 2020 uuden akkuryhmän. Sille on todella tarvetta, sillä toimiala on kovassa nosteessa. Työryhmässä on osaamista ja kokemusta arvoketjun keskeisiltä toimijoilta.

Kemianteollisuus ry:n bio- ja kiertotalouden johtava asiantuntija Pia Vilenius on ryhmän sihteeri ja Nornickel Harjavallan toimitusjohtaja Joni Hautojärvi sen puheenjohtaja.

”Akkuryhmän tarkoituksena on vaikuttaa toimintaympäristön ja lainsäädännön kehittymiseen niin, että yritysten akkuihin liittyvät liiketoimintamahdollisuudet ovat mahdollisimman hyvät. Kemianteollisuuden alan yrityksillä on paljon osaamista liittyen akkujen arvoketjuun, ja ala on muutenkin kovassa nousussa. Business Finlandiin on esimerkiksi perustettu erityinen akkuihin liittyvä ohjelma ”Batteries from Finland”, sanoo Pia Vilenius.  

”Päädyimme siihen, että kaikkien ryhmän jäsenten ei tarvitse olla Kemianteollisuus ry:n jäseniä. Näin saimme mukaan arvoketjun kaikki keskeiset toimijat ja heidän osaamisensa, toimialasta huolimatta.”

Akkuryhmä:
Puheenjohtaja: Joni Hautojärvi, Nornickel Harjavalta Oy
Varapuheenjohtaja: Matti Hietanen, Finnish Minerals Group Oy

Joni Lukkaroinen, Terrafame Oy
Jaakko Savolainen, Fortum Oyj
Jöran Sopo, Umicore Finland Oy
Tor Stendahl, Basf Oy

Sihteeri: Pia Vilenius, Kemianteollisuus ry