Hyppää sisältöön

Euroopan investointipankin laina vauhdittaa Borealiksen muovien kiertotaloutta

Euroopan investoinipankin jättimäinen laine tukee Borealiksen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa muovien kiertotaloudessa. Laina kohdistuu Borealiksen innovaatiokeskuksiin Suomessa, Itävallassa ja Ruotsissa.

Euroopan investoinipankin laina Borealikselle on 250 miljoonaa euroa. Borealiksella on vahvaa osaamista ja edistyksellistä teknologiaa muovien kiertotaloudessa ja yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä useiden teollisten toimialojen kanssa. 

Euroopan investointipankki on yksi suurimmista innovaatiotoimijoista EU-alueella. Viiden viimeisen vuoden aikana pankki on lainannut 2,5 miljardia euroa yli sataan kohteeseen edistämään kiertotaloutta. 

Borealiksen toimitusjohtaja Alfred Stern sanoo tiedotteessa investointipankin lainan olevan merkittävä tuki yhtiön tutkimus- ja innovaatiotoiminnalle kestävässä kehityksessä. Euroopan investoinipankin Vice-President Ambroise Fayolle sanoo pankilla olevan halua jatkaa ja syventää yhteistyötä tulevaisuudessa.

Lue lisää Borealiksen tiedotteessa (englanninkielinen).