Hyppää sisältöön

Responsible Caren 2019 tulokset julkaistu – kemianteollisuuden työ kestävän tuotannon ja työturvallisuuden eteen tuottaa tulosta

Kemianteollisuuden Responsible Care -vastuullisuusohjelman vuoden 2019 tulokset on julkaistu. Alan pitkäjänteinen vastuullisuustyö tuottaa tulosta. Niin kasvihuonekaasupäästöt kuin työtapaturmien määrä ovat laskeneet. Yhä useampi yritys käytti tuotannossaan uusiutuvia raaka-aineita, ja tuotannosta poistuvien jätteiden määrä laski.

Yritysten sitoutuminen Responsible Care -ohjelmaan kertoo halusta tehdä työtä kestävän liiketoiminnan eteen. Esimerkiksi alan kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet 31 % vuodesta 1999.

– Kemianteollisuuden tavoitteena on hiilineutraalisuus, ja Responsible Care -ohjelmalla on merkittävä tehtävä tavoitteeseen pääsemisessä. Se tarjoaa yrityksille mittaamisen työkalut, kanavan yritysyhteistyölle sekä filosofian liiketoiminnan vastuullisuuden kehittämiseen, sanoo Kemianteollisuus ry:n vastuullisuusasiantuntija Alexandra Peth.

Vuonna 2018 uudistetun mittariston myötä Responsible Care -ohjelmassa kerätään tarkempaa tietoa muun muassa yritysten käyttämistä raaka-aineista ja energiankulutuksesta. Tästä on hyötyä esimerkiksi hiilineutraalisuustavoitteen seuraamisessa. Vuonna 2019 runsas kolmannes (39 %) yrityksistä raportoi käyttävänsä uusiutuvia raaka-aineita uusiutumattomien rinnalla. Lisäksi yli puolet yrityksistä käyttää kierrätettyjä materiaaleja tuotannossaan.

Tapaturmien määrä laski entisestään

Myös panostukset turvallisuuden kehittämiseen tuottavat tulosta. Poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä jatkoi laskuaan vuonna 2019, ja neljänneksessä yrityksistä ei tapahtunut omalle henkilöstölle eikä urakoitsijoille yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa.

– Alan tavoitteena on nolla tapaturmaa. Tämä merkitsee jatkuvaa, vahvaa turvallisuuden kehittämistä ja kaikkien kemianteollisuuden ammattilaisten panosta yhteiseen tekemiseen. Katsomme myös tulevaisuuteen: tulevien alan ammattilaisten asenteisin ja osaamiseen. Teemme tämä eteen ennakoivaa yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten ja yliopistojen kanssa, sanoo Kemianteollisuus ry:n johtava asiantuntija Merja Vuori.

– Turvallisuustyön merkitys tulee esille myös nykyisissä poikkeusoloissa, joissa sekä henkilöstön että tuotannon turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, Vuori jatkaa.

Poimintoja Responsible Care -ohjelman tuloksista 2019 (suluissa vuoden 2018 vertailuluku):

  • Kasvihuonekaasupäästöt 217 gCO2e/tuotantokg (220)
  • Energiankulutus 0,90 TWh/milj. tonnia (0,95)
  • Tuotannosta poistuvista materiaaleista 1,1 % (1,8) on sivuvirtoja ja jätteitä
  • Sivuvirroista ja jätteistä materiaalina ja energiana hyödynnetään 90 % (95)
  • Tapaturmataajuus (LTI3, henkilöstö) 4,4 tapaturmaa milj. työtuntia kohden (4,5)
  • Tapaturmataajuus (LTI1, henkilöstö) 6,5 tapatumaa milj. työtuntia kohden (6,7)
  • Turvallisuushavainnot ja -ilmoitukset keskimäärin 2 kpl/henkilö (uusi mittari)

Responsible Care -tulokset verkossa:

www.responsiblecare.fi

Lisätietoja

Alexandra Peth
Asiantuntija, Vastuullisuus, Kemianteollisuus ry
+358 43 825 9505, alexandra.peth@kemianteollisuus.fi

 

Responsible Care on kemianteollisuuden kansainvälinen, kestävää kehitystä tukeva vastuullisuusohjelma. Suomessa se on ohjannut alan kehitystyötä vuodesta 1992. Mukana ohjelmassa on 98 yritystä, ja se kattaa noin 80 % kemianteollisuuden tuotannosta ja 60 % henkilöstöstä.

Vuosittain raportoidaan yhteenvetotiedot noin 30 eri aihealueesta, jotka kertovat ohjelmassa mukana olevien yritysten vastuullisuustyön kehityksestä. Tiedot kertovat muiden muassa kemianteollisuuden, resurssitehokkuudesta, päästöistä, turvallisuudesta ja työhyvinvoinnista, tuoteketjusta sekä vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä.

Kemianteollisuus ry koordinoi ohjelman toteutusta. Teollisuusliitto ry, Ammattiliitto Pro ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry ovat mukana ohjelman seurannassa ja kehittämisessä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta ala työllistää lähes 100 000 suomalaista.