Hyppää sisältöön

Kemian alan kesätyöpaikat 2022 ovat haussa nyt – koronasta huolimatta ala kesätyöllistää yhä merkittävästi

Usea kemian alan noin 3 000 kesätyöpaikasta on haussa jo nyt. Kemianteollisuus ry kannustaa alan yrityksiä työssäoppimis-, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen järjestämiseen ja ylläpitää kesätyölaskuria alan kesätyöpaikoista.

Kemian kesätyölaskurin ja mukaan ilmoittautuneet yritykset löydät täältä.

– Kemianteollisuuden yritykset haluavat pandemiasta huolimatta tarjota nuorille arvokkaita työkokemuksia. On normaali- tai poikkeuskesä, niin työt eivät lopu ja töitä tekemään tarvitaan osaajia. Kesätyöt ovat aina olleet merkityksellisiä niin yrityksille kuin nuorille työntekijöille, mutta pandemian keskellä niiden tärkeys on entisestään kasvanut mahdollisten etäopintojen rinnalla, sanoo Kemianteollisuus ry:n osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Auli Piiparinen.

– Kun katsomme viime kesää 2021, huolena oli, että jäsenyrityksemme vähentävät kesätyöpaikkojaan toisen koronan varjostaman vuoden takia. Tämä huoli osoittautui turhaksi. Kesätyölaskuriimme kertyi kunnioitettavat 2 464 työpaikkaa. Kesätyölaskuriin kertyvät siihen ilmoittautuneiden yritysten tiedot, joten todellinen kesätyöpaikkojen määrä oli suurempi.

– On tärkeää tarjota niin nuoremmille koululaisille kuin jo toimialalle mahdollisesti suuntautuville opiskelijoille kesätyöpaikkojen muodossa uskoa tulevaisuuteen. Missään eivät nuoret ja yritykset kohtaa toisiaan niin aidosti kuin kesätöissä. Nuorten teot, ajatukset ja ideat tuovat uudenlaista, kaivattua virtaa ja osaamista työpaikoille. Kemianteollisuus kehittyy ja uusiutuu jatkuvasti, ja esimerkiksi hiilineutraalisuustavoitteisiin pääseminen edellyttää uudenlaista osaamista. Nuoret arvostavat työtä, jolla on merkitystä ja jolla muutetaan maailmaa paremmaksi. Sitä meillä on tarjolla. Kesätyöpaikat ovat kemianteollisuudessa yhteinen aihe, josta pidetään huolta niin Kemianteollisuus ry:ssä kuin sopijakumppaneillamme Teollisuusliitolla, Ammattiliitto Prolla että Ylemmät Toimihenkilöt YTN:llä.

Kesätyöt ja harjoittelut ovat hyvin esillä myös kemianteollisuuden vetovoimasivustolla Maailmaa muuttavia töitä. Joulukuussa sivustolle lisättiin myös englanninkielisen version Jobs that change the world. Sen Career stories -osioon on koottu tarinoita kansainvälisistä osaajista, jotka ovat luoneet monipuolisen uran Suomen kemianteollisuudessa.

 

Kemian kesätyölaskuri 2022 on käynnistynyt – ilmoittaudu mukaan!

Kemian kesätyölaskuri näyttää Kemianteollisuus ry:n jäsenten tarjoamien kesätyöpaikkojen kokonaismäärän ja kesätöitä tarjoavat yritykset.

Katso lisää täältä.  

Kemianteollisuuden yritys? Haluatko ilmoittaa kesätyöpaikkasi laskuriin? Lähetä tieto yrityksenne kesätyöpaikkojen määrästä sähköpostilla osoitteeseen kesatyo@kemianteollisuus.fi.

Kemianteollisuus ry on tänäkin vuonna Vastuullinen kesäduuni-kampanjan asiantuntijakumppani. Kampanjaan osallistuu useita Kemianteollisuuden jäsenyrityksiä.  

Auli Piiparisen blogi: 5 +1 vinkkiä kemian alan kesätöiden hakemiseen