Hyppää sisältöön

Riitta Juvonen: Hyöty irti digitalisaatiosta pienin askelin

Digitalisaatio haastaa jokaisen oppimaan uutta. On omaksuttava uusia tapoja ajatella ja toimia, ja opittavaa on paljon. Uuden äärellä pienet askeleet oikeaan suuntaan raivaavat tietä isommille mullistuksille, kun vain tietäisi, mihin suuntaan askeleita kannattaa ottaa. Kemianteollisuus ry virittää nyt yritysten digitalisoitumisen tueksi keskustelua hyvistä käytännöistä sekä kannustaa hyödyntämään tarjolla olevia palveluita ja verkostoja.

Järjestimme tammikuun puolivälissä jäsenistölle digitalisaatioiltapäivän, jossa käytiin läpi kemianteollisuuden digikypsyyttä, yrityksen toimitusketjun digitalisoitumista ja tarjolla olevia digiverkostoja. Selväksi tuli, että liikkeelle kannattaa lähteä, ja useimmat yritykset ovat jo lähteneetkin. Todettiin myös, että pienin askelin voi aloittaa, jos isompi loikka hirvittää. 

Monestakin syystä isoa digiloikkaa on hankala tehdä. Resurssit ovat kiinni tämän päivän tekemisessä. Pohdimme digitalisaatioiltapäivässä, mikä estää digitaalisten välineiden käyttöönottoa tuotantoketjun eri kohdissa. Yhdeksi haasteeksi todettiin uuden kehittäminen vanhan rinnalla. Rahaa pitäisi laittaa kehittämiseen, mutta on vaikea arvioida, mistä kannattaa aloittaa ja milloin kehittämisinvestoinnit alkavat tuottaa.

Digimuutoksen esteenä näyttää olevan muitakin käytännön hidasteita. Kun joitain aikoja sitten haastattelin yritysten edustajia, moni totesi, että ”saataisiinpa edes nykyiset järjestelmät keskustelemaan paremmin keskenään”. Toisin sanoen järjestelmien heikko yhteensopivuus ja laadukkaan datan käytettävyyden esteet vaikeuttavat muutosta. Myös tietoturvariskit mietityttävät, ja läpinäkyvyyden lisääntyminenkin voidaan kokea ongelmaksi.

Vaikeudet ovat kuitenkin voitettavissa. Kun aloittaa pienestä, riskit eivät kasva kerralla liian suuriksi. Kehittämisen suunnan löytyminen edellyttää nykytilan tunnistamista. Digitalisaatioiltapäivän osallistujat kutsuttiin arvioimaan omaa digitalisaatiokypsyyttään VTT:n tarjoamalla digikypsyystyökalulla, ja kannustamme myös muita yrityksiä käyttämään tätä mahdollisuutta.

Iltapäivän ohjelmassa kuullut yritysesimerkit herättivät kiinnostusta. Nesteellä hyödynnetään konenäköä vuotojen havaitsemiseen. Kemiralla on otettu mobiilisovellukset käytännön työn tueksi. Borealis Polymersin käynnistämä Digital Studio puolestaan tarjoaa laaja-alaista tukea yrityksen digitalisoitumiseen. Keräämme jatkossa myös muiden yritysten hyviä käytäntöjä, joista kerromme mm. Kemianteollisuus ry:n verkkosivuilla.

Kun Kemianteollisuus ry viime vuonna valmisteli digitoimintasuunnitelmaa, päätimme hyödyntää olemassa olevia verkostoja ja palveluita niin pitkälle kuin mahdollista. Liiton tavoite on toimia katalyyttinä ja auttaa yrityksiä tiedon lähteille sekä tarjota mahdollisuus yritysten keskinäiseen verkottumiseen. Omaa ”tuskaa” helpottaa, kun kuulee toisten yritysten painivan samanlaisten digikysymysten kanssa. 

Riitta Juvonen

Johtava asiantuntija