Hyppää sisältöön

BioFinland-palkinto Mobidiag Oy:lle

BioFinland-palkinto myönnetään vuonna 2021 suomalaiselle Mobidiag Oy:lle.
Mobidiag Oy:n liiketoiminta perustuu Suomessa kehitettyyn teknologia-alustaan, jolla voidaan diagnosoida erilaisia hengitys- ja suolistotulehduksia pcr-tekniikalla. Koronapandemia aiheutti harppauksen testien kysynnässä ja Mobidiag Oy:n myynti kasvoi moninkertaiseksi.
Mobidiag Oy allekirjoitti hiljattain sopimuksen yrityksen myynnistä ennätysmäiseen hintaan amerikkalaiselle terveysjätille Hologicille.

Mobidiag Oy on vuonna 2000 perustettu Espoossa toimiva suomalais-ranskalainen diagnostiikkayritys, joka työllistää tällä hetkellä 220 henkeä. Noin kymmenen vuotta sitten yrityksen toimitusjohtajaksi tuli pitkän linjan suomalainen bioalan osaaja Tuomas Tenkanen, jonka johdolla yrityksessä lähdettiin kehittämään pcr-pohjaista teknologia-alustaa, jota voitaisiin hyödyntää erilaisten hengitys- ja suolistosairauksien diagnostiikassa.

Mobidiag Oy:n kehittämät laitteet ja reagenssit ovat pitkäjänteisen tutkimus- ja tuotekehityksen tulosta. Yritys on luonut ainutlaatuista suomalaiseen osaamiseen perustuvaa teknologiaa, jota voidaan hyödyntää laajasti erilaisten sairauksien diagnostiikassa. Mobidiag Oy on investoinut tuotekehitykseen 130 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Mobidiagin pcr-testien kysyntä lähti räjähdysmäiseen kasvuun koronapandemian takia, yrityksen liikevaihto kasvoi 600% ja oli 2020 35 miljoonaa euroa. Mobidiag Oy kehittää testikokonaisuuksia myös esimerkiksi antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien havaitsemiseen ja suolistoinfektioiden diagnosointiin. Koronan myötä toiminta on kuitenkin siirtynyt nyt aiempaa enemmän hengitystieinfektioiden diagnosointiin.

Joitain viikkoja sitten Mobidiag Oy allekirjoitti sopimuksen yrityksen myynnistä amerikkalaiselle terveysteknologiajätti Hologicille ennätysmäiseen hintaan. Yrityskaupasta huolimatta Suomessa kehitetty teknologiaosaaminen pitää yrityksen toimintoja edelleen Suomessa. Yhtiöllä on toimipisteet myös Ranskassa, Ruotsissa ja Britanniassa.

”Yrityskaupan myötä saamme lisäresursseja tuotantomme laajentamiseen ja ainutlaatuisen teknologiamme edelleen kehittämiseen” sanoo yrityksen toimitusjohtaja Tuomas Tenkanen.

”Suomen Bioteollisuus ry:n hallitus valitsi Mobidiag Oy:n BioFinland -palkinnon voittajaksi perustuen sen pitkäjänteiseen työhön suomalaisen teknologiaosaamisen kehittämisessä ja esimerkkinä suomalaisen Life Science -yrityksen mahdollisuuteen menestyä kovassa kansainvälisessä kilpailussa”, toteaa Suomen Bioteollisuus ry:n hallituksen pj Maarit Merla.

Suomen Bioteollisuus ry:n ja Suomen Messusäätiön BioFinland-palkinto myönnetään joka toinen vuosi suomalaiselle henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai yritykselle, joka on kehittänyt bioalan innovaation, josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote, tai joka tuo toimialalle positiivista imagoa ja kansainvälistä näkyvyyttä.

Palkinto jaetaan Virtuaalisessa ChemBio Finland -tapahtumassa 28.4.2021 Messukeskuksessa ja sen suuruus on 5 000 €. Palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. 

Seuraa tapahtumaa www.chembiofinland.fi #chembio2021

Valokuvassa Mobidiagin toimitusjohtaja Tuomas Tenkanen. Valokuva: Messukeskus

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Tuomas Tenkanen, Mobidiag Oy, tel: 050 5534980
Hallituksen puheenjohtaja Maarit Merla, Suomen Bioteollisuus ry, Forendo Pharma Oy, tel: 040 3108023
Asiamies Carmela Kantor-Aaltonen, Suomen Bioteollisuus ry, tel: 050 404516