Kemianteollisuus tyytyväinen titaanidioksidin luokituspäätöksen kumoamiseen

Euroopan unionin tuomioistuin vahvisti 1. elokuuta 2025 päätöksen, jolla kumottiin laajalti käytetyn valkoisen pigmentin, titaanidioksidin (TiO₂) luokitus syöpävaarallisena hengitettynä. Päätös on lopullinen, eikä siitä voi enää valittaa. Luokitus kumottiin, koska Euroopan komissio oli arvioinut luokitukseen käytettyä tieteellistä tutkimusta virheellisesti.
Titaanidioksidin luokitus oli alun perin hyväksytty vuonna 2019 Euroopan komission toimesta, perustuen vuoden 2017 Euroopan kemikaaliviraston ECHA:n riskinarviointikomitean lausuntoon. Luokitusta vastustettiin laajasti jo valmistelun aikana, sillä sitä ei pidetty tieteellisesti perusteltuna. Muutamat titaanioksidin valmistajat ja käyttäjät haastoivat luokituspäätöksen, mikä johti yleisen tuomioistuimen päätökseen kumota luokitus vuonna 2022. Komissio ja Ranska valittivat päätöksestä EU:n tuomioistuimelle, jolloin kumoamispäätös ei tullut lainvoimaiseksi ennen 1.8.2025 tehtyä vahvistusta.
Päätöksen seurauksena titaanidioksidia sisältävät tuotteet on vapautettu luokitteluvelvoitteesta. Samoin tulkinnat esimerkiksi titaanidioksidia sisältävien jätteiden luokittelusta vaaralliseksi jätteeksi päättyvät.
Kemianteollisuus ry:n asiantuntija Eliisa Irpola pitää Euroopan unionin tuomioistuimen päätöstä erittäin tervetulleena.
”Kemianteollisuus ja sen jäsenyritykset ovat lähes kymmenen vuoden prosessin aikana tuoneet esiin näkemyksiään ja perusteluitaan eri vaiheissa siitä, että aineen mahdollinen pölymäinen muoto ei ole luokitukseen vaikuttava sisäinen ominaisuus. On hyvä, että päätös meni oikeaan suuntaan ja luokitus kumottiin”, Irpola toteaa.
Samanlainen luokitushanke on meneillään myös esimerkiksi talkille. Kemianteollisuus ry vetoaa viranomaisiin, että oikeuden päätös keskeyttäisi myös muiden pölyävyyden takia aloitetut luokitusprosessit ja resurssit saataisiin sen sijaan kohdennettua turvallisuutta edistäviin toimiin.
Tuomioistuimen vahvistama päätös löytyy tästä linkistä. Euroopan kemikaalivirasto ECHA on poistanut harmonisoidun luokituksen sekä titaanidioksidin merkintäoppaan sivuiltaan.



