Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden fuksikampanja kiertää parhaillaan ympäri Suomea

Kemianteollisuuden Fuksikampanja on täydessä käynnissä, uudella ilmeellä ja vetäjällä. Konseptia kehitetään jatkuvasti.

Kampanjaa vetää nyt uusi kasvo Jason Theodoropoulos. Jason opiskelee kemiantekniikkaa Aalto-yliopistossa kolmatta vuotta, ja on ollut syksyn 2017 fuksikampanjan suunnittelussa alusta asti mukana.

Kampanjaa vuodesta 2014 asti vetänyt Kemianteollisuus ry:n osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Anni Siltanen.

– Fuksikampanjaa uudistettiin, koska se kaipasi uutta, raikasta ilmettä. Ajatuksena on tuoda kampanjaa entistä lähemmäs fuksien arkea ja hyödyntää Kemianteollisuus ry:n ja sen jäsenyritysten asiantuntijapuhujien lisäksi myös oppilaitosten vanhempia opiskelijoita – ainakin joillakin paikkakunnilla, sanoo Anni Siltanen.

– Halusimme kuitenkin pitää yritysten näkemyksen mukana kampanjan tärkeimpänä elementtinä, sillä suurin ymmärtämys alan osaamistarpeista ja tulevaisuudesta on nimenomaan yrityksissä.

Tämän vuoden kampanjassa on myös tarkoitus muodostaa ensi vuoden kampanjalle houkutteleva sisältö ja slogan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Fuksikampanja alkoi syyskuun alussa Kokkolan Centriasta ja jatkuu aina tammikuulle 2018. Mukana on 16 oppilaitosta ja saman verran yrityksiä.

Valokuvassa fuksikampanjassa Metropolian Myyrmäen kampuksella puhunut Borealiksen Emmi Lagus.