Hyppää sisältöön
Etusivu Vastuullisuus Luontopositiivinen ja hiilineutraali kemia

Luontopositiivinen ja hiilineutraali kemia

Tavoitteemme on luontopositiivinen ja hiilineutraali kemianteollisuus Suomessa vuoteen 2045 mennessä. Kemianteollisuus on kestävän tulevaisuuden keskeinen mahdollistaja. 

Biodiversiteetti

Kemianteollisuus selvitti keskeisiä biodiversiteettivaikutuksiaan laajasti jäsenyritysten ja sidosryhmien kanssa keväällä 2022 minkä perusteella aiempi hiilineutraaliustavoitteemme sai biodiversiteettiin liittyvän lisän: luontopositiivinen, hiilineutraali kemia.  

Koska kaikki on kemiaa ja kemiaa on kaikkialla, biodiversiteettikysymys voi helposti paisua hyvin laajaksi kemianteollisuuden kontekstissa. Yhtäältä kemianteollisuudella on harmillisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja ympäristöön, ja toisaalta ala on ratkaisujen keskiössä esimerkiksi vedenpuhdistusmenetelmien ja kiertotalouden myötä. Olemme tunnistaneet, että yleisesti kemianteollisuuden keskeisimmät vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ovat ilmastonmuutoksen hillinnässä. Monipuolisten arvoketjujen ja tuotteiden myötä keskeisiä vaikutuksia on myös muiden päästöjen, luonnonvarojen käytön, maan- ja vesistöjenkäytön ympärillä.  

Olemme asettaneet pitkän aikavälin tavoitteen luontopositiivisuudesta, ja luoneet sitä varten tiekartan. Tiekartta keskittyy meneillä olevaan vuosikymmeneen, sillä kuten ilmastotoimissa, myös luonto tarvitsee tekoja nyt. Lyhyen aikavälin tavoitteenamme on että 2025 70 % kemianteollisuuden yrityksistä olisi asettanut luontoon liittyvän tavoitteen strategiassaan. Alana olemme mukana kehittämässä kansainvälistä termistöä ja toimintatapoja mm. ISO Standardisoinnin saralla, nostamme tietoisuutta aiheesta eri forumeilla ja jaamme parhaita käytänteitä kemianteollisuuden jäsenyritysten kesken. 

Hiilineutraalius

Kemianteollisuuden yritykset pyrkivät kohti hiilineutraaliutta sekä hiilijalanjälkeä pienentämällä että hiilikädenjälkeä kasvattamalla. Käytännössä tämä tarkoittaa oman toiminnan hiilijalanjäljen eli kasvihuonekaasupäästöjen pienentämistä. Se tarkoittaa myös hiilikädenjäljen kasvattamista asiakkaiden päästöjä pienentävillä tuotteilla ja ratkaisuilla. Tässä uusilla raaka-aineilla, teknologioilla, investoinneilla, osaajilla ja kiertotaloudella on merkittävä rooli.

Tavoite on kunnianhimoinen. Suomi tähtää hiilineutraaliksi vuonna 2035 ja hiilinegatiiviseksi pian sen jälkeen. Hallitusohjelman mukaan yhteistyössä alan toimijoiden kanssa laaditaan toimialakohtaiset tiekartat vähähiilisyyteen, kemianteollisuuden tiekartta valmistui kesäkuussa 2020. Kemianteollisuus ottaa haasteen tosissaan. Ilman kemiaa ilmastonmuutosta ei ratkaista.

Hiilineutraaliustavoitteeseen pääseminen edellyttää, että kolme asiaa on kunnossa:

  1. Tarvitsemme päästötöntä, toimitusvarmaa ja hinnaltaan kilpailukykyistä energiaa. Tarvitsemme sitä paljon.
  2. On ratkaisevaa, että lupaaviksi todetut innovaatiot saadaan käyttöön ja skaalataan täyteen vientipotentiaaliinsa. Tämä edellyttää innovaatiorahoitusta erityisesti pilotointi- ja demonstrointihankkeisiin.
  3. Tarvitsemme osaajia, jotka kehittävät ja luovat uusia ratkaisuja. Näitä kykyjä emme löydä pelkästään Suomesta, vaan tarvitsemme myös kansainvälisiä huippuja.
Bio- ja kiertotalous

Bio- ja kiertotalous ovat kemianteollisuudessa keskeisiä keinoja hiilineutraalisuuden saavuttamisessa. Uusien raaka-aineiden kehittäminen sekä sivuvirtojen ja kierrätysraaka-aineiden käyttö vähentävät merkittävästi tuotannon hiilijalanjälkeä. Materiaalit (erityisesti hiili) on tärkeää pitää kierrossa mahdollisimman pitkään. Kemianteollisuuden ajattelun mukaan ei ole olemassa jätteitä, vaan pelkkiä raaka-aineita.  

Luontopositiivisuus

Luontopositiivisuus tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kääntämistä luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi. Käytännön kehitystyö on sidottu kemianteollisuuden omaehtoiseen Responsible Care -vastuullisuusohjelmaan, jonka tuloksista on jo entuudestaan vaikuttavaa näyttöä.

Kemianteollisuuden yrityksissä luonnon monimuotoisuus otetaan osaksi päätöksentekoa ja johtamista. Esimerkiksi investointisuunnitelmissa yritykset ottavat luonnon monimuotoisuuden huomioon. Selvityksiä tehtäessä tarkastetaan myös vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle ja toimitaan se huomioiden.

2045 on lähempänä kuin kuvitellaan

Tämä vuosikymmen ratkaisee, toteutuuko tavoite luontopositiivisesta ja hiilineutraalista kemianteollisuudesta 2045. Näiden vuosien aikana tehdään innovaatiot ja päätökset investoinneista, jotka voivat mahdollistaa tavoitteen toteutumisen.

Parikymmentä vuotta on lyhyempi aika kuin uskotaan. Se vastaa vain yhtä investointisykliä, kahta innovaatiosykliä tai viittä huoltosykliä. Karkeasti, kuluvien kymmenen vuoden aikana pitäisi siis luoda ratkaisut, jotka tämän vuosikymmenen aikana kiihdytetään täyteen potentiaaliinsa, koska energiaintensiivisessä teollisuudessa päästövähennykset näkyvät viiveellä.

Mitä tavoitteisiin pääsy vaatii?

 

Tutustu raportteihin ja selvityksiin materiaalipankista