Hyppää sisältöön

TATin Yrityskylä: Borealiksen pienoisyrityksessä opitaan työelämästä tekemällä itse

Borealis on rakentanut pienoisyrityksen TAT:n Yrityskylä Alakouluun Helsingin Viikkiin. Uudistettu Yrityskylä avautui uudelle kolmivuotiskaudelle lokakuussa. Borealiksella kuutosluokkalaiset pääsevät työskentelemään tutkijan, mekaanikon, tuotannon työntekijän ja toimitusjohtajan tehtävissä. Kantavia teemoja Borealiksen pienoisyrityksessä ovat turvallisuus, laatu, asiakas, kiertotalous, muovien kierrätys ja hiilineutraalius. Borealiksella ollaan yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä.

Yrityskylässä koululaiset oppivat työelämää, taloutta ja yrittäjyyttä vaihtuvien työtehtävien kautta. Borealiksella tutkija pääsee päivän aikana tekemään tutkimusta pelleteistä ja muovikalvoista sekä esittelemään tuloksiaan asiakkaalle. Myös muovien kierrättämiseen perehdytään. Mekaanikko perehtyy päivän aikana kattavasti työturvallisuuteen ja tekee tiivistä yhteistyötä tuotannon työntekijän kanssa mm. rakentamalla eteeni- ja propeeniputkistot. Putkistojen rakentamisen lisäksi tuotannon työntekijä perehtyy muoviin ja sen kierrättämiseen. Hän käynnistää myös sähköuuni-investoinnin ja selvittää vihreän sähkön saantimahdollisuuksia. Toimitusjohtajan työpäivään kuuluvat tiimipalavereiden vetäminen, Borealiksen esitteleminen yrityskyläläisille kyläkokouksessa, tiimiläisten palkat sekä Yrityskylän johtajien kokoukset.

Borealikselta projektia veti viestinnän asiantuntija Heli Poikonen. Projektiryhmässä olivat mukana Henri Karhunen, Marja Ora, Pauliina Sariomaa, Toni Sundström ja Marjo Taive. Yhteistyön rahoituksen on myöntänyt Borealis Social Fund.

– Borealiksen pienoisyrityksen sisällön suunnittelu ja toteutus oli oikein mukava projekti ja saimme mielestämme luotua hyvän ja monipuolisen kokonaisuuden koululaisille. Haasteita aiheutti hieman tiukahko aikataulu, sillä teimme päätöksen mukaan lähtemisestä vasta kesän alussa. Onneksi yhteistyö eri osapuolten kesken sujui mutkattomasti ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi, sanoo Heli Poikonen. 

– Oppilaat ovat pitäneet Borealiksella työskentelystä ja kokeneet työtehtävät mielekkäiksi. Yrityskylässä vietetty päivä on varmasti heille elämyksellinen ja erilainen koulupäivä, jonka aikana he saavat kosketuksen työelämään.

TATin Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus. Yrityskylä tarjoaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta ja yrittäjyydestä.

Yrityskylään osallistuvat oppilaat Suomessa yli 200 kunnasta, ja sillä on yli sata yhteistyökumppania. Vaasan yliopiston tutkimuksen (Kalmi) mukaan Yrityskylä kehittää merkittävästi nuorten talousosaamista.