Hyppää sisältöön

Osaamisen laatu ratkaisee, ammattilaiseksi opitaan työssä

Kemianteollisuuden tuore osaamiskartoitus kertoo, että alalla ei vielä koeta laajaa työvoimapulaa, mutta henkilöstön osaamisen laatuun ja työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen on satsattava entistäkin painokkaammin. Työ opitaan suurelta osin töissä, mutta hyvä oppimisen perusta on luotava opinnoissa. Puolet yrityksistä näkee vastavalmistuneiden luonnontieteiden ja matematiikan osaamisessa puutteita. Digitalisaatio haastaa yritykset kehittämään omaa osaamistaan.

Ei vielä laajaa työvoimapulaa, mutta rekrytoinnit hidastuneet

Kemianteollisuuden yritysten henkilöstömäärä on pysynyt jo vuosikaudet varsin vakaana. Suomessa ala työllistää suoraan 34 000. Yhteensä suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistyy 100 000 henkilöä.

Kemianteollisuuden osaamiskartoituksessa ei ilmennyt vielä laajaa työvoimapulaa, mutta rekrytoinnit ovat osittain vaikeutuneet. Joihinkin avoimiin työpaikkoihin, kuten sähkö- ja automaatioalan sekä työnjohdon tehtäviin, on jo pitkään ollut vaikea löytää osaajia.

Työssä tapahtuva oppiminen vaatii erityishuomiota

Osaamiskartoitus toi aiempaa selvemmin esiin työssä tapahtuvan oppimisen merkityksen koulutustasosta ja tehtävästä riippumatta. Koulutusjärjestelmää onkin viime vuosina kehitetty tähän suuntaan, mutta yritykset ovat nyt huolestuneita koulutusvastuun siirtymisestä liikaa yritysten vastuulle.

– Ammatillisen koulutuksen koulutusvastuuta on tarmokkaasti siirretty ja siirretään oppilaitoksista yrityksissä tapahtuvaksi. Samalla on leikattu ammatillisen koulutuksen resursseja. Vaikka työpaikalla tapahtuva oppiminen nähdään tärkeänä, yritysten koulutusvastuuta ei enää saa kasvattaa. Yrityksissä koetaan, ettei heillä ole kouluttamiseen tarvittavia resursseja. On varmistettava riittävä lähiopetuksen ja ohjauksen tarjonta, jotta koulutus tarjoaa riittävän pohjan työssäoppimiselle, sanoo osaamiskartoituksesta vastannut Kemianteollisuus ry:n johtava asiantuntija Riitta Juvonen.

Kemianteollisuudessa ollaan kuitenkin kokonaisuutena melko tyytyväisiä yliopisto-, AMK- ja ammatilliseen koulutukseen.

– Korkeakoulutettujen osaamiseen ollaan yllättävänkin tyytyväisiä. Kehitettävää löytyy muun muassa teorian ja käytännön osaamisen yhdistämisessä. Luonnontieteiden ja tekniikan opinnoissa huolta herättää myös syvällisen ja laaja-alaisen osaamisen tasapaino. Molemmille on tarvetta.

 

Lisää LUMA- ja digitalisaatio-osaamista

Suurena huolenaiheena osaamiskartoituksessa nousi esiin luonnontieteiden ja matematiikan osaaminen. Jopa puolet yrityksistä pitää vastavalmistuneiden LUMA-osaamista riittämättömänä.

Matematiikan pakollisuus mm. ylioppilaskirjoituksissa saa kannatusta, mutta se ei kuitenkaan yksin riitä. Luonnontieteille keskeisiä syy-seuraussuhteita ja prosesseja ymmärtääkseen on oltava myös vankka luonnontieteellinen koulutus. Matematiikan ohella pitää lisätä kiinnostusta luonnontieteisiin.

Digitalisaatio muuttaa paljon, myös kemianteollisuudessa. Osaamiskartoituksen mukaan eniten puutteita yritykset kokevat omassa digitalisaatio-osaamisessa. Tämä korostuu tulevaisuudessa.

– Osa kemian alan yrityksistä on hyvin hereillä digitalisaation mahdollisuuksista ja haasteista, osa on vasta herännyt. Tarvitaan kykyä nähdä, mikä digitalisaatiokehityksessä on olennaista, sanoo Juvonen.  

Kemianteollisuus on globaalisti kasvava ala. Suomessa kemianteollisuuden henkilöstömäärä on pysynyt varsin vakaana jo vuosikymmenten ajan – samaan aikaan kun tehdasteollisuudesta on lähtenyt kymmeniätuhansia työpaikkoja.

– Kemianteollisuus on vakaa työllistäjä, joka tarvitsee jatkossakin parhaat osaajat, ja eri alueilta.  Kilpailu näistä parhaista osaajista kiihtyy jatkuvasti, sanoo Riitta Juvonen.  

Kemianteollisuuden osaamiskartoitus perustuu selvitykseen, jossa Innolink Research Oy haastatteli 153 Kemianteollisuus ry:n jäsenyrityksen johdon edustajaa 126 yrityksessä. Lisäksi tehtiin 15 syvähaastattelua.

 

Lisätietoja

Kemianteollisuuden osaamiskartoitus 2018:

Riitta Juvonen
Johtava asiantuntija, Työhyvinvointi ja uudistuminen, puh. 040 515 7107, riitta.juvonen@kemianteollisuus.fi

 

Kemianteollisuus ry:n koulutuspolitiikka ja osaamislinjaukset:

Jussi-Pekka Rode
Asiantuntija, Koulutus, puh. 040 168 6836, jussi-pekka.rode@kemianteollisuus.fi

 

Anni Siltanen
Asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima, puh. 044 562 5991, anni.siltanen@kemianteollisuus.fi