Hyppää sisältöön

Oppilaitosten ja yritysten yhteistyö on ammatillisen koulutuksen keskiössä – tarvitaan joustavia malleja ja rahoitusmahdollisuuksia

Ammatillisen koulutuksen reformi on ollut yksi kiistellyimmistä koulutuksen uudistuksista. Tänä aamuna Valtion tarkastusvirasto VTV julkaisi reformia koskevan selvityksensä, jossa se toteaa reformin onnistuneen hyvin haasteellisesta lähtötilanteesta huolimatta. Raportissa todetaan muun muassa ammatillisen koulutuksen olevan kestävällä pohjalla, mikäli oppilaitosten yhteistyö vastaa yritystoimijoiden odotuksia. Laajat ongelmat yritysyhteistyössä voivat täten johtaa ongelmiin myös ammatillisessa koulutuksessa.

Vientiteollisuuden työnantajaliitot Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus näemme, että yrityksissä oppiminen soveltuu erinomaisesti vaativien teollisuusalojen ammattien oppimiseen – mikäli työelämäyhteistyö toimii. Olemmekin halunneet omalta osaltamme olla mukana kehittämässä yritysten ja oppilaitosten kumppanuusmalleja sekä oppisopimuksen kaltaisia joustavia malleja, joissa oppiminen voi tapahtua esimerkiksi koulutussopimusta ja oppisopimusta yhdistämällä tai yritysten muodostamissa yhteistyöverkostoissa. Näille malleille tarvittaisiin nyt ketteriä ja selkeämpiä rahoitusmahdollisuuksia, joita yritys voisi suoraan hakea esim. oman henkilöstön täydennyskoulutukseen nopealla aikataululla tai useamman yrityksen yhteiseen koulutushankkeeseen.

Teollisuus on tällä hetkellä niin sanotun kaksoissiirtymän edessä: olemme sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin ja samaan aikaan digitalisaatio valtaa alaa. Tämä tarkoittaa muutoksia teollisessa prosessissa ja raaka-aineissa sekä myös työn tekemisen tavassa. Koulutuksen rakenteet kuitenkin vastaavat kankeasti ao. siirtymään. Tämä näkyy esimerkiksi hankaluutena järjestää työllisyyttä tukevia lyhyitä oppimisjaksoja nopeasti – vaikka juuri tällainen toiminta olisi tehokasta ja yhteiskunnallisesti kannattavaa jatkuvaa oppimista. Rakenteiden joustavoittaminen ja vielä tiiviimpi yhteistyö koulutuksesta päättävien tahojen ja työelämän välillä olisi tarpeen, ja siihen olemme mielellämme matalalla kynnyksellä käytettävissä.

Ammatilliset osaajat ovat meille nyt ja tulevaisuudessa erittäin tärkeitä. Vientiteollisuuden työelämä kaipaa osaavia, alastaan innostuvia ja hyvin työllistyviä ammatillisen koulutuksen käyneitä ammattilaisia. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että pidetään ammatillisesta koulutuksesta parasta mahdollista huolta.

Lisätietoja:

Kemianteollisuus ry, johtava asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima Anni Siltanen, puh. 044 562 5991, anni.siltanen@kemianteollisuus.fi

Metsäteollisuus ry, päällikkö, Koulutus ja osaaminen Reetta Pilhjerta, puh. 040 675 1765, reetta.pilhjerta@forestindustries.fi

Teknologiateollisuus ry, johtava asiantuntija, Koulutus ja osaaminen Milka Kortet, puh. 050 569 7856, milka.kortet@teknologiateollisuus.fi