Hyppää sisältöön

Business Finlandin ja Kiillon yhteistyö kantaa hedelmää

Kiillon yhteistyöllä Business Finlandin kanssa on pitkät perinteet tutkimus- ja kehitysprojekteissa. Erityisesti tulevaisuuteen luotaavissa tutkimushankkeissa ja kansainvälistymisessä Business Finlandin tuki on ollut tärkeää. Yhteistyössä Kiilto on saanut kehitystyöhön mukaan yhteistyökumppaneita myös yliopistomaailmasta.

Business Finlandin jutussa Kiillon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja Raija Polvinen korostaa yhteistyön merkitystä yhtiölle. Erityisen tärkeä se on tutkimushankkeissa, joiden tulokset ovat epävarmoja ja joista ei ole lähivuosina odotettavissa liikevaihtoa. 

Business Finlandin ohjelmien kautta Kiilto on myös saanut kehitystyöhön mukaan yhteistyökumppaneita yliopistomaailmasta. Tämä on mahdollistanut Kiillolla poikkeuksellisen syvää perustutkimusta.

Hyvä esimerkki tulevaisuuteen luotaavasta hankkeesta on uusioraaka-aineiden hyötykäyttöä tutkiva projekti, joka alkoi jo vuonna 2007. Tuolloin ei ollut kiertotalouden arvoketjuja olemassa eikä sivuvirtojen hyödyntäminen onnistunut käytännössä. Kiillolla löydettiin hankkeessa potentiaalisia sivuvirtoja, joita pystytään hyödyntämään kun aika on sopiva sivuvirtojen laajempaan käyttöön.

Vuonna 2010 Kiillolla aloitetussa biohajoavan kemian kehitysprojektin tuloksena syntyi maitohappopohjainen sulateliima Biomelt, joka julkistettiin vuonna 2019. Kiinnostus markkinoilta puuttunutta biohajoavaa liimaa kohtaan on ollut maailmanlaajuista, mikä tukee Kiillon tavoitetta uusiutuvien raaka-aineiden käytön merkittävästä lisäämisestä. 

Viime vuosina Kiilto on osallistunut aktiivisesti Business Finlandin kaupallisiin ja kansainvälistymistä tukeviin ohjelmiin. Kiillon teollisuuden kiinnitysratkaisujen liiketoimintajohtaja Tomi Takala sanoo Business Finlandin osaamisen ja lisäresurssin olleen usein ratkaiseva tekijä, joka saa Kiillon lähtemään kehityshankkeisiin. 

Kansainvälistymisessä hyvä esimerkki on tammikuussa 2020 toteutettu elinkeinoministeri Mika Lintilän johtama Team Finland -delegaatiomatka, jonka tavoite oli tunnistaa mahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle kiertotalouden näkökulmasta Keski-Euroopan pakkausmarkkinoilla. Kiilto oli delegaatiossa mukana, ja sai arvokasta tietoa ekologisen pakkaamisen markkinoista. 

Lue koko juttu  Business Finlandin kotisivulla.