Mopo on karannut täysin käsistä Teollisuusliitolta

Tiedotteet | 24.01.2023

Teollisuusliitto on ilmoittanut tänään uusista lakonuhista ja ylityökielloista Kemianteollisuuden jäsenyrityksiin. Lakonuhat koskevat nyt yhteensä 14:ää yritystä ja noin 3 500:aa työntekijää. Lakkojen on määrä alkaa 8. helmikuuta 2023 ja päättyä 10. helmikuuta 2023. Edelliset Teollisuusliiton lakonuhat oli ilmoitettu helmikuun alkuun 1.–3.2.

Sen lisäksi, että työtaistelu-uhka rapauttaa yritysten kilpailukykyä, lakkotoimilla ja ylisuurilla palkankorotusvaatimuksilla uhataan myös palkansaajien työpaikkoja. Kemianteollisuus teki tammikuussa jäsenyrityksilleen kyselyn, jonka perusteella vajaa kolmannes yrityksistä arvioi joutuvansa turvautumaan lomautuksiin ja joka kuudes irtisanomisiin kevään aikana. Joulukuun jäsenkyselyssä peräti 80 prosenttia yrityksistä kertoi, ettei voi siirtää kohonneita kustannuksia hintoihin lainkaan tai vain osittain.

–Mopo on karannut täysin käsistä Teollisuusliitolta. Isoja korotuksia perustellaan milloin Saksalla, milloin pörssiyritysten tuloksilla. Fakta on se, että lakkoilemalla Teollisuusliitto on valmis romuttamaan yritysten kilpailukyvyn ja aiheuttamaan kohtuuttomat vahingot vientiteollisuudelle hinnalla millä hyvänsä. Valtaosa jäsenyrityksistämme ovat pk-yrityksiä, joiden tilanne on jo valmiiksi hankala. Yritykset arvioivat kuluvan vuoden tammikuun kyselyssä tilanteensa heikommaksi kuin koronavuoden 2020 elokuussa. Nyt työ halutaan hinnoitella siten, että se tulee näissä olosuhteissa johtamaan lomautuksiin ja irtisanomisiin. Tuntuu, että työpaikkojen säilymisellä ei ole mitään merkitystä Teollisuusliitolle, toteaa Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.

Kemianteollisuuden isoimpien työntekijätyöehtosopimusten neuvotteluja käydään tällä hetkellä valtakunnansovittelijan johdolla. Valitettavasti etenemistä ei ole tapahtunut.

– Sovittelussa työnantajapuolella olisi ratkaisuhalukkuutta, mutta työntekijäpuolen osalta vaikuttaa siltä, että nyt vain odotellaan ja odotellaan, jotta käyntiin saadaan lisää lakkoja ja sitä kautta aiheutetaan paljon vahinkoa yhteiskunnalle. Tämä asetelma ei palvele ketään.

Viikko sitten ilmoitetut lakkovaroitukset osuisivat toteutuessaan muun muassa Suomen lääketeollisuuteen, ja tänään lakkouhan piiriin liitettiin öljyteollisuutta. Kemianteollisuus pitää erittäin valitettavana, että Teollisuusliitto on valmis horjuttamaan niiden yritysten toimintaa, jotka ovat maamme huoltovarmuuden kannalta aivan keskeisiä.

Lakkotoimet kyseenalaistavat myös nykyisen työmarkkinajärjestelmän mielekkyyden. Kierroksen jälkeen on ison pohdinnan paikka.

 

Katso myös
Tiedotteet | 05.02.2023

Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton välinen työehtosopimusratkaisu hyväksyttiin

Tiedotteet | 03.02.2023

Neuvottelutulos syntynyt Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton työehtosopimuksista

Tiedotteet | 01.02.2023

AKT:n lakoilla ajettaisiin vientiteollisuus ja Suomi vauhdilla päin seinää

Tiedotteet | 31.01.2023

Teollisuusliitolta täydellistä välinpitämättömyyttä