Hyppää sisältöön

Luvituskäsittelyn nopeuttaminen ja T&K-verokannustin hyviä päätöksiä – rakenteelliset toimet jäivät tekemättä

Hallitus julkaisi tiistaina julkisen talouden suunnitelmansa vuosille 2023–2026. Kehysriihessä tehtiin hyviä päätöksiä, joilla autetaan yrityksiä ja yhteiskuntaa kohti entistä nopeampaa vihreää siirtymää. Samalla rakenteelliset toimet jäivät tekemättä.

Valtio nostaa T&K-rahoitusta noin 2,3 miljardiin euroon vuonna 2023, jolloin valtion T&K-määrärahoja ja valtuuksia korotetaan noin 350 miljoonalla eurolla aiempaan kehykseen verrattuna. Lisäksi hallitus linjasi, että lisävähennykseen perustuva T&K-verokannustin otetaan käyttöön osana T&K-rahoituksen kokonaisuutta alkaen vuodesta 2023. Verokannustin valmistellaan siten, että sen taloudellinen vaikutus olisi staattisesti arvioiden vuositasolla noin 100 miljoonaa euroa.

Julkisten talouden suunnitelmassa on varauduttu myös jatkovuosien osalta vastaavansuuruisiin T&K-lisäyksiin tulevan vaalikauden aikana, jotta investointien osuus nousisi neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä on ollut pitkään myös Kemianteollisuuden toiveena – kuten myös nykyistä laaja-alaisemman verokannustimen käyttöönotto. Toivottavasti verokannustimesta tulee pysyvä, yrityksille helppo ja joustava kannustin, joka koskee kaikenkokoisia yrityksiä.

– Hallitus teki hyvän päätöksen satsaamalla tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Valtion panostuksilla on erittäin suuri vipuvaikutus innovaatioihin ja sitä kautta hyvinvointiin ja ilmastotavoitteisiin. Kemianteollisuus investoi vuosittain lähes puoli miljardia euroa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Hiilineutraalisuustavoitteeseen päästään vain yritysten ja valtion yhteisillä investoinneilla. Tässä ajassa hiilineutraaliustavoitteisiin pääsemisen tarve vain korostuu, kun Venäjän aiheuttama sota on kasvattanut entisestään tarvetta irtautua fossiilisesta energiasta, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

– Soveltavan ja yritysvetoisen TKI:n olisi tullut saada suurempi painoarvo lisäresurssien kohdentamisessa. Nyt Suomen Akatemian valtuutta nostetaan 147 miljoonalla eurolla ja Business Finlandin TKI-valtuutta 63 miljoonalla.

Kiitosta hallitus saa panostuksista luvitukseen, kun Suomen omavaraisuutta lisäävät vihreän siirtymän investoinnit saavat määräaikaisen etusijan lupakäsittelyssä ja lupakäsittelyn tavoiteajaksi vihreän siirtymän hankkeille asetettiin 12 kuukautta. Luvitusmenettelyihin tullaan myös lisäämään voimavaroja.

Hallitus linjasi mittavista investoinneista maanpuolustukseen ja raja- sekä kyberturvallisuuteen. Kemianteollisuus ry pitää oikeana, että lisämenoja kohdistetaan Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistamiseksi ja Ukrainasta saapuvien pakolaisten auttamiseksi.

Ammatillisen koulutuksen rahoituspohjan vahvistaminen 50 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 alkaen oli oikea ratkaisu. Nyt on varmistettava, että raha menee laadun kehittämiseen, jotta koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeisiin saadaan parannettua.

Samalla Kemianteollisuus ry kantaa huolta Suomen velkaantumisen tahdista.  Työllisyystoimia tai rakenteellisia ongelmia ei kehysriihessä ratkottu. Mukana on menolisäyksiä, joille ei ole perusteita.

– Vastuuta ei voida jatkuvasti vierittää eteenpäin tuleville vuosille, jolloin kestävyysvaje kaventaa entisestään liikkumatilaa.

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry
Toimitusjohtaja Mika Aalto,
puh. 050 438 9247, mika.aalto@kemianteollisuus.fi

Johtaja, Vastuullisuus Sami Nikander,
puh. 040 567 4413, sami.nikander@kemianteollisuus.fi

Johtaja, Työelämä Minna Etu-Seppälä
puh. 040 778 0182, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi

Viestintäjohtaja Juha Vainio,
puh. 040 688 2609, juha.vainio@kemianteollisuus.fi