Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden vienti hyvässä vedossa − poliittiset työtaistelutoimet syövät pohjaa kasvulta

Kemianteollisuuden viennin ja liikevaihdon kasvu jatkui kesällä, ja vienti vetää reilun miljardin
kuukausitasolla. Yritykset arvioivat suhdanteen tavanomaista paremmaksi ja myös loppuvuoden odotetaan sujuvan myönteisissä merkeissä. Valitettavaa on, että työtaistelutoimilla syödään pohjaa hyvään vauhtiin
päässeeltä kasvulta.

Kemianteollisuuden liikevaihto ja vienti jatkoivat kasvuaan vuoden toisella neljänneksellä, jolloin liikevaihto kasvoi 8 % ja tavaravienti 6 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Tammi-kesäkuussa liikevaihto kasvoi 7 % ja tavaravienti 7 %. Vienti on nyt reilun miljardin kuukausitasolla.

Kemianteollisuuden alkuvuoden kasvusta pääosa on tullut öljytuotteista. Kasvu on hyvin vientivetoista, kun taas kotimarkkinoiden kehitys on ollut vaisua. Kemianteollisuuden tuotannosta yli puolet menee suoraan vientiin.

Kemianteollisuuden yritysten suhdannearviot ovat tällä hetkellä positiivisia ja odotukset myönteisiä. EK:n viimeisimmän Suhdannebarometrin mukaan yritykset ennakoivat sekä tuotannon että henkilöstömäärän hienoista kasvua loppuvuoden aikana.

 

Poliittiset kiistat ratkaistava keskustelun kautta

Vientiteollisuudessa maanantaina 17.9. alkanut ylityökielto aiheuttaa vakavaa haittaa etenkin tuotannolle. Kyseessä on poliittinen työtaistelutoimi, jolla painostetaan Suomen hallitusta perumaan esitys irtisanomissuojan keventämisestä pienissä yrityksissä.

”On valitettavaa, että työtaistelutoimilla syödään pohjaa kasvulta. Vienti on hyvässä vedossa, joten tuotanto- ja toimitusviivästyksiä aiheuttava ylityökielto vaikuttaa tavallista enemmän yritystoimintaan ja toimitusvarmuuteen”, sanoo Kemianteollisuus ry:n työmarkkina-asioista vastaava johtaja Jyrki Hollmén.

”Ratkaisut erimielisyyksiin pitäisi hakea keskustelun kautta. Yritykset ja asiakkaat ovat näissä tilanteissa ulkopuolisia, mutta joutuvat sijaiskärsijöiksi.  Viime kädessä toimet osuvat työntekijöihin itseensä”, Jyrki Hollmén jatkaa.

 

Hyvinvoivan Suomen rakennusainekset teollisuudesta

Suomi tarvitsee fiksua ja innovatiivista teollisuuspolitiikkaa, joka rakentuu kestävälle kehitykselle ja Suomen vetovoimaisuudelle teollisuuden tutkimus-, tuotekehitys-, investointi- ja tuotantomaana.

”Tavoitteenamme on Suomi, joka luo hyvinvointia vetämällä puoleensa teollista toimintaa. Sekä sosiaalisesti että ympäristön ja talouden kannalta on kestävämpää, jos kehitämme teollisuutta Suomessa ja viemme osaamistamme maailmalle”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

”Vetovoimaisuus syntyy monista tekijöistä, joista kustannustason merkitystä ei voi edelleenkään vähätellä. Tuore Venatorin päätös ajaa alas Porin titaanidioksiditehdas osoittaa, että kansainvälinen kilpailu on kovaa ja tuotannon sijoittumiseen vaikuttavat monet eri tekijät”, Mika Aalto jatkaa.

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, puh. 050 438 9247

Jyrki Hollmén, johtaja, Työelämä, jyrki.hollmen@kemianteollisuus.fi, puh. 040 746 3687

Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi,  puh. 040 593 4221

 

Kuvalinkit

 

Jyrki Hollmén

https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/henkilosto/Hollmen_Jyrki%20(1).jpg

Mika Aalto

https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/toimitusjohtaja

 

Katso lisää

 

Ala numeroin – toimialagraafit

http://www.kemianteollisuus.fi/fi/tietoa-alasta/ala-numeroin-graafit/

 

Kemia – osa hyvää elämää

 

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Slideshare: www.slideshare.net/Kemianteollisuusry

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.