Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden tilannekatsaus: Vuodesta 2021 pelätään edellistä heikompaa – koronasta eroon, talous ja työllisyys kasvuun

Kemianteollisuuden yrityksistä yli 40 % ennakoi vuoden 2021 liikevaihtonsa supistuvan vuodesta 2020. Hallituksen kehysriihessä on paikka tehdä koko taloutta tukevia päätöksiä, ja samalla tulisi miettiä, missä määrin edistetään hankkeita, jotka eivät selkeästi edistä työllisyyttä. Rokotustahtia on syytä kiristää: Yli puolet yrityksistä kertoo koronarokotusten aikataulun vaikuttavan negatiivisesti liikevaihtoonsa, mikäli rokotekattavuuden saavuttaminen venyy joulukuuhun heinäkuun sijasta.

Kemianteollisuuden liikevaihto laski vuonna 2020 noin 4,3 miljardia eli 17 % edellisvuoteen verrattuna. Tuotannon volyymit pysyivät kuitenkin ennallaan, ja uusien tilausten yhteisarvo kasvoi vuoden 2020 lopulla ennätyslukemiin. Tästä valonpilkahduksesta huolimatta kaikkien jäsenyritysten tilauskanta ja suhdannenäkymät ovat yhä aavistuksen keskiarvon alapuolella.

Vuoden 2021 näkymät saavat Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtajan Mika Aallon mietteliääksi:

– Korona mutkistaa tilannetta edelleen, eikä vuodesta 2021 ei ole tulossa helppo. Lisäksi merkittävä osa yrityksistämme ennakoi liikevaihtonsa supistuvan tänä vuonna.

Huhtikuussa 2021 järjestettävään hallituksen puoliväliriiheen Mika Aalto lähettää jämäkät terveiset:

– Jäsenyrityksissämme seurataan tarkasti EU:n elpymisrahaston käyttöä. On elintärkeää kohdentaa varoja toimiin, jotka edesauttavat teollisia investointeja, uuden teknologian käyttöönottoa, sekä etenemistä hiilineutraaliustavoitetta kohti. Tarvitaan miljardin luokkaa oleva teollisuuden investointeja vauhdittava ohjelma Suomen kestävän kasvun ohjelman osaksi. Näin tuetaan vihreää siirtymää, ja pusketaan Suomea kohti ilmastotavoitteita.

– Työllisyystavoitteista täytyy pitää kiinni. Työllisyysasteen nostaminen on keskeinen toimi velkaantumisen taittamisessa.

– Se miten hallitus hoitaa koronakriisin, on oleellinen asia myös teollisuusyrityksille. Jäsenyrityksistämme valtaosa arvioi liikevaihdon laskevan, jos rokotteiden kanssa viivytellään, eikä riittävää kattavuutta saavuteta ennen heinäkuutta. Toimintaympäristö pysyy epävakaana, niin kauan kuin rokottamisessa kestää.

 

Hallitus ajaa työllistämistä vaikeuttavia hankkeita

Työpaikkojen määrä on pysynyt kemianteollisuudessa viime vuodet vakaana, mutta vuoden 2020 osalta henkilöstömäärän ennakoidaan barometritietojen perusteella supistuvan.

– Tässä tilanteessa lainsäädäntöhankkeita, jotka kasvattavat kustannuksia ja nostavat työllistämiskynnystä, ei tulisi viedä eteenpäin. Yksikkötyökustannuksemme ovat vertailumaihin nähden yhä suhteellisesti suuremmat kuin vuonna 2005, Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä sanoo.

– Myös lainsäädännön yritysvaikutukset tulisi arvioida huolellisemmin. On paradoksaalista, että juhlapuheissa innovaatiot ja tuotekehitys mahdollistavat talouden nousun, mutta käytännössä mahdollisuuksia heikennetään hallituksen toimesta esimerkiksi kilpailukieltosopimuksia rajoittamalla, Minna Etu-Seppälä jatkaa.

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry
Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, 050 438 9247
Kuvalinkki: https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/toimitusjohtaja

Minna Etu-Seppälä, johtaja, Työelämä, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi, 040 778 0182
Kuvalinkki:
https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/henkilosto/minna_etu-seppala

 

Katso lisää:

Ala numeroin – toimialagraafit

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.