Kemianteollisuuden koronakysely - Lähes 80 % yrityksistä arvioi vuoden 2020 liikevaihdon laskevan

Tiedotteet | 27.04.2020

Kemianteollisuuden yrityksissä koronakriisin vaikutukset näkyvät viiveellä ja näyttää siltä, että pahin on vasta edessä. Suurimmaksi yksittäiseksi ongelmaksi on nyt noussut kysynnän hiipuminen, ja lähes 80 % yrityksistä arvioi vuoden 2020 liikevaihdon laskevan. Kaksi viidesosaa arvioi, että Suomen hallituksen jo päättämistä toimenpiteistä on ollut apua ja valtaosalle yrityksistä kriisi tuo digiloikan.

Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto tiivistää kyselyyn vastanneiden toimitusjohtajien tuntoja:

”Terveyden ensisijaisuus, mutta kasvavassa määrin myös huoli taloudesta näkyy vastauksissa. Huolta kannetaan sekä yritysten liiketoiminnasta että Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta. Yritykset korostavat selkeän ja ajantasaisen tiedon sekä ohjeistuksen tärkeyttä ja kannattavat ajatusta rajoitusten purkamisesta vaiheittain laajamittaista testausta hyödyntämällä. Vastaajat pitävät hyvin tärkeänä sitä, että hallitus huomioi toimenpiteissään riittävästi myös suomalaisen perusteollisuuden tarpeet.”

Kemianteollisuuden koronakyselyyn vastasi 128 toimitusjohtajaa, ja vastausprosentti oli 35. Kyselyyn vastausaika oli 20.-22.4.2020.

Toimitusjohtajakyselyn tuloksia:

  • Yli puolessa yrityksistä menee vielä normaalisti tai hyvin, mutta jo kuukauden, ja etenkin kolmen kuukauden päästä tilanteen arvioidaan olevan selkeästi huonompi. Isot yritykset arvioivat tilanteensa paremmaksi kuin pienemmät. Näkymä kuitenkin heikkenee johdonmukaisesti kaikissa yrityskokoluokissa.

  • Lähes 80 % vastaajista arvioi yrityksen liikevaihdon laskevan vuona 2020. 53 % vastaajista arvio liikevaihdon laskuksi maksimissaan 20 % ja viidesosa 21-40%.

  • Irtisanomisilta on suurimmaksi osaksi vältytty. Vain 10 % vastaajista on irtisanonut tai suunnittelee irtisanomisia lähiviikkoina. Lomautuksia on tehnyt tai suunnittelee 43 % yrityksistä.

  • Kysynnän tuntuvan heikkenemisen lisäksi koronakriisin aiheuttamien ongelmien kärjessä ovat tehtyjen tilausten ja sovittujen toimitusten siirtyminen sekä logistiikkavaikeudet ulkomailla.

  • Työmarkkinoiden kehittämisen tarve nousee esiin. Tarvitaan lisää joustoja, esim. mahdollisuutta sijoittaa vuosilomia joustavammin lomakauden ulkopuolelle ja väliaikaisten työlainsäädäntömuutosten mm. lomautusilmoitusaikojen ja yt-neuvotteluaikojen lyhentämisen jatkoa vuoden 2020 loppuun saakka, koska yrityksissä arvioidaan, että ongelmat eivät ole ohi 30.6.2020.

  • Pieni osa yrityksistä (13 %) ennakoi kasvua tälle vuodelle ja 9 % on palkannut lisää väkeä koronakriisin vuoksi.

  • 69 % vastaajista arvioi koronakriisin lisäävän yrityksen digitalisoitumista

Tutustu tuloksiin myös infografiikan muodossa. 

Lisätiedot

Kemianteollisuus ry

Mika Aalto, toimitusjohtaja, [email protected], 050 438 9247

kemianteollisuus.fi
Twitter: @Kemianteollisuu
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Katso myös
Kannanotot | 12.08.2022

Lausunto lakiehdotuksesta valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosina 2024-2030

Blogit | 15.06.2022

Investointihankkeiden luvituksen nopeuttaminen on edellytys kansantalouden kasvulle

Uutiset | 14.06.2022

Kutsu: Mitä Viro tekee oikein ja Suomi väärin, kun oppimistulokset menevät eri suuntiin? Osaamisen taso huolettaa vientiyrityksissä – infotilaisuus 15.6.2022 klo 9

Tiedotteet | 14.06.2022

Kysely: Energian hinnannousu huolestuttaa kemianteollisuuden alan yrityksiä – kannattavuuspaineet kasvussa