Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton välillä ei päästy tulokseen vuoden 2023 palkankorotuksista – sopimukset päättyvät joulukuun lopussa ja neuvottelut käynnistyvät koko työehtosopimuksesta myöhemmin syksyllä

Kemianteollisuus ja Teollisuusliitto hakivat ratkaisua syyskuun ajan vuoden 2023 palkankorotuksille kemian perusteollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden sekä öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden aloilla. Osapuolten väliset sopimukset ovat mallia 1+1, josta vuosi 2023 oli optiovuosi ja sen toteutuminen edellytti sitä, että syyskuun loppuun mennessä olisi löytynyt ratkaisu palkankorotuksista. Nyt näin ei käynyt. Näin ollen ainakin näillä sopimusaloilla sopimukset päättyvät vuoden 2022 joulukuun lopussa, ellei jostain syystä muuta sovita. Osapuolet aloittavat uudet neuvottelut myöhemmin syksyllä koskien myös työehtosopimusten sisältöä. Näiden sopimusten piirissä on yhteensä noin 14 000 työntekijää.

– Isoin syy siihen, että ratkaisua ei löytynyt on osapuolten suuri näkemysero palkankorotustasosta. Kemianteollisuus ei tule olemaan se taho, joka toistaa vuoden 2007 virheet työvoimakustannusten karkaamisen osalta. Olemme huolissamme, mihin talven tilanne on johtamassa jäsenyritystemme osalta. Ennustettavuus on erittäin vaikeaa ja tilanne huononee viikosta toiseen, joka näkyy yt-neuvotteluiden käynnistymisenä. Erityistä malttia vaaditaan neuvottelupöydissä, käytiin neuvotteluja nyt tai myöhemmin syksyllä, toteaa Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä

Toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden osalta neuvotteluja optiovuodesta jatketaan ensi viikolla. Lisäksi kemianteollisuuden ja sen lähialojen työntekijöitä koskevissa työehtosopimuksissa palkankorotusneuvotteluiden takarajat ulottuvat aina tammikuun loppuun asti johtuen sopimuskausien erilaisista päättymisajankohdista.

Lisätiedot:
Kemianteollisuus ry
Minna Etu-Seppälä, johtaja, Työelämä, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi, puh. 040 778 0182.