Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden ja Ammattiliitto Pron välinen työehtosopimusratkaisu hyväksyttiin

Kemianteollisuuden ja Ammattiliitto Pron neuvottelutulos kemianalan toimihenkilöitä koskevasta työehtosopimuksesta on tänään hyväksytty molempien tahojen hallinnoissa. Sopimuksen piirissä on noin 9 000 toimihenkilöä. Sopimuskausi on 2 vuotta.

Sopimus koskee kemianalan toimihenkilöitä. 

Sopimuskausi ja palkkaratkaisu
Työehtosopimus ovat voimassa 7.2.2023 – 31.12.2024 välisen ajan.

Aikaisempien vuosien tapaan paikallisesti voidaan sopia palkankorotuksen suuruus, ajankohta ja palkantarkistusten toteutustapa. Lisäksi nyt myös voidaan sopia kertaerästä ja myöhennyskorvauksesta toisin.

Jos paikallisesti ei päästä sopimukseen, palkat nousevat kemianalan toimihenkilösopimuksen piirissä olevilla hyvin samantapaisesti kuin Kemianteollisuuden jo saavutetuissa Teollisuusliiton sopimusratkaisuissa. Ratkaisu on viennin avausten mukainen.

Palkkoja korottava vaikutus sopimuskaudella on 5,7 %. Tämän lisäksi maksetaan 400 euron kertaerä.

 

Vuonna 2023:

– 1.9. palkkoja korotetaan yleiskorotuksella 2,2 prosenttia

– maaliskuussa maksetaan 400 euron kertaerä ja kesäkuussa palkankorotuksen 5 kk myöhennystä kompensoiva 400 euron myöhennyskorvaus

 

Vuonna 2024:

– Pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun korvauksia korotetaan 1.1.2024 alkaen 5,0 %.
– 1.4.:
– palkkoja korotetaan 3,1 %:n yleiskorotuksella ja 0,4 %:n yrityskohtaisella erällä
– vuorolisät ja palvelusvuosilisät korottuvat 3,5 %

Tänään saavutettu ratkaisu kemianalan toimihenkilöiden osalta ottaa huomioon Kemianteollisuuden eri toimialojen yritysten hyvin erilaisen tilanteen ja erityisesti pk-yritysten tilanteen.  Osalla yrityksistä menee paremmin, osalla lomautuksia on jo käynnissä tai niitä on tulossa.

Työehtosopimuksen tekstikysymysten osalta voi todeta, että myös toimihenkilöiden osalta otettiin edistysaskelia työehtosopimuksen kehittämisessä ja joustavoittamisessa mm. työaikojen suhteen.  Lisäksi otettiin merkittävä askel uudistusten tiellä. Viime syksynä lanseerattu kemianteollisuuden oppisopimusmalli työntekijöille saa jatkoa, kun nuorille rakennetaan vastaavanlainen malli toukokuun loppuun mennessä laboranttipuolelle Ammattiliitto Pron kanssa.

Iso asia on myös, että niin Teollisuusliitto kuin Ammattiliitto Pro sekä toivottavasti myös Ylempien toimihenkilöiden YTN neuvottelutuloksen synnyttyä lähtevät yhdessä pohtimaan, miten työelämässä alan henkilöstö jaksaisi pidempään, ja miten myös jo eläkkeellä olevien, mutta työelämään halukkaiden panosta voitaisiin alalla jatkossa hyödyntää paremmin.

Hyvät neuvottelusuhteet kantoivat lakonuhasta huolimatta ratkaisuun. 13.2. ilmoitettu lakon uhka sekä toimihenkilöiden osalta jo aiemmin alkanut ylityökielto peruuntuvat ratkaisun hyväksymisen johdosta.

Haluamme kiittää Ammattiliitto Pron kemianteollisuuden neuvottelijoita rakentavista keskusteluista matkan varrella sekä siitä ymmärryksestä, jota neuvotteluosapuolemme omaavat myös yrityskentän haasteista.

Neuvottelut ovat vielä kesken seuraavien toimihenkilösopimusten osalta:
– Lasikeraamisen teollisuuden toimihenkilösopimus
– Kenkä- ja nahkateollisuuden ja kultaseppäteollisuuden sekä harja- ja sivellinalan toimihenkilösopimus
– Kumiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus
– Fiskars Finland Oy Ab:n toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus

Näiden osalta tiedotamme erikseen, kunhan neuvottelutulokset ovat syntyneet.

Lisätiedot:
Kemianteollisuus ry
Minna Etu-Seppälä, johtaja, Työelämä, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi, puh. 040 778 0182.