Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto Fortumin ajoneuvojen akkuja hyödyntävälle kierrätysteknologialle

Kemianteollisuuden vuoden 2022 innovaatiopalkinnon voittaja on Fortumin ajoneuvojen akkuja hyödyntävä kierrätysteknologia. Innovaatiopalkinto jaettiin Kemianteollisuus ry:n tilaisuudessa 27.4.2022.

Kemianteollisuus palkitsee alan toimijoita joka toinen vuosi jaettavalla, kokonaissummaltaan 30 000 euron suuruisella innovaatiopalkinnolla. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus- ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen. Haussa on keksintöjä ja innovaatioita, jotka parantavat ihmisten ja ympäristön hyvinvointia sekä arkipäivässä että teollisissa tuotantoprosesseissa.

Innovaatiopalkinnon voittaja on Fortumin ajoneuvojen käytettyjä litiumakkuja hyödyntävä kierrätysteknologia. Vesikemikaalisessa prosessissa akkukemikaalit erotetaan hydrometallurgisesti uuttamalla ja kromatografisia menetelmiä käyttämällä. Menetelmän talteenottoprosentti on 95 %. Menetelmä on tällä hetkellä kaupallistamisvaiheessa. Menetelmän historia ulottuu vuoteen 2017 ja yhtiöön Crisoltec, jonka Fortum osti vuonna 2020.

– Kemianteollisuuden innovaatiokilpailun taso oli erittäin korkea tänäkin vuonna. Tällaisena aikana uusille kiertotalouden innovaatioille on valtava kysyntä globaalissakin mittakaavassa. Kasvihuonekaasujen päästöjen leikkaaminen on keskeinen tekijä hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa. Liikenteen ja logistiikan sähköistyminen etenee kovaa vauhtia, ja tässä vihreässä siirtymässä akkuteknologia on tärkeässä roolissa. Fortumin kierrätysteknologia edustaa juuri tätä, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

– Jälleen kerran oli runsaasti erinomaisia innovaatioita ehdotettu palkittaviksi. Innovaatioryhmällä oli haastava tehtävä valita finalistit ja niistä voittaja. Fortumin palkittu teknologia on hieno esimerkki vihreää siirtymää kiihdyttävistä innovaatioista, sanoo Neste Oyj:n tutkimus- ja kehitysjohtaja ja Kemianteollisuus ry:n Innovaatioryhmän puheenjohtaja Petri Lehmus.

Innovaatiopalkinnossa palkittiin kunniakirjoilla:
Kemira Oyj:n FennoGuard™ -barrier-konsepti kierrätettäville puukuitupohjaisille pakkauksille
Meriaura Oy:n luomukelpoinen mädätysjäännöspohjainen kierrätyslannoite Gaia NPK
Oulun yliopiston Orgaanisten funktionaalisten materiaalien työryhmän furfuraali- ja hydroksimetyylifurfuraalipohjaiset korkean suorituskyvyn biopolyesterit

Valokuva: Matti Matikainen