Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden lausunto valtioneuvoston asetuksesta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 4 §:n muuttamisesta

Kemianteollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua valtioneuvoston asetuksesta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 4 §:n muuttamisesta.

Ehdotettu muutos ”Pykälän 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä poistettaisiin sanapari ’tarpeellisessa määrin’. Ehdotettu muutos on meille kuitenkin hankala siinä määrin, että sanapari ”tarvittavissa määrin” on pitänyt sisällään mahdollisuuden joustavuuteen. Koemme tarpeeksi huomauttaa, että päästöjen määrän ja laadun arvioiminen voi joiltakin osin olla YVA-vaiheessa melko haastavaa, koska yksityiskohtaista suunnittelua ei todennäköisesti tässä vaiheessa ole vielä tehty. Lupaprosessit ovat pitkiä ja kemianalan laitossuunnittelut massiivisia, joten YVA-vaiheessa ollaan usein hyvinkin alkuvaiheessa suunnitelmia. Siksi Kemianteollisuus katsoo, että sanapari ”tarvittavissa määrin” on pitänyt sisällään toivotun jouston.

Kemianteollisuus painottaa, että kuten luonnoksessa muistioksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn muutoksessa todetaan: ”Muutoksella ei olisi tarkoitus muuttaa YVA-menettelyn käytäntöjä, joiden mukaan nykyisinkin arviointiselostuksessa edellytetään kuvausta todennäköisistä päästöistä ja jäämistä, minkä voidaan katsoa merkitsevän käytännössä samaa kuin arviota ennustettujen jäämien ja päästöjen määrästä ja laadusta. Muutos tehtäisiin YVA-direktiivin liitteessä IV olevan 1 kohdan d alakohdan täytäntöönpanon varmistamiseksi.”

Lause ”Minkä voidaan katsoa merkitsevän käytännössä samaa kuin arvioita ennustettujen jäämien ja päästöjen määrästä ja laadusta” jättää kuitenkin viranomaiselle tulkinnanvaran ja täten voi syntyä alueellisia eroja. Kemianteollisuus peräänkuuluttaa yhdenmukaisia ja yhdenvertaisia toimintatapoja kaikissa viranomaistoimissa.

Lisäksi nostaisimme esille ristiriidan YSL:n ja YVA:n välillä. Sikäli kun YSL antaa mahdollisuuden lupahakemusvaiheessa esittää päästöjen tarkempaa selvitystä toiminnan alettua, kun taas YVA:ssa ne pitäisi pystyä määrittämään jo vaikutustenarviointivaiheessa.

Kunnioittaen
Johanna Pentjärvi
Asiantuntija, Vastuullisuus
Kemianteollisuus ry