Hyppää sisältöön

Jyrki Hollmén: Ruotsi tarjoaa Suomelle kirimahdollisuuden

Ruotsin työmarkkinaratkaisu ei kerro mitään Suomen palkankorotusvarasta. Onko meillä viisautta käydä kasvu-uralle palkkamaltilla?

Ruotsissa saavutettiin maaliskuun viimeisenä päivänä teollisuuden työmarkkinaratkaisu. Ratkaisu on kolmivuotinen, ja korottaa palkkoja 2 % vuodessa. Tämän lisäksi osa-ja joustoeläkkeisiin tehdään sopimuskauden aikana yhteensä 0,5 %:n korotukset.

Ruotsin ratkaisu ei kerro mitään Suomen palkankorotusvarasta. Ruotsissa palkat ovat nousseet sopusoinnussa tuottavuuden kanssa, kun Suomessa palkat karkasivat finanssikriisin jälkeen ylös, samalla kun tuottavuus romahti. Ruotsi on eri tasolla teollisuutensa kustannuskilpailukyvyssä, eikä tätä selitä oma valuutta, joka sitä paitsi puuttuu suomalaisesta työkalupakista.

Suomalaisesta teollisuudesta on kadonnut finanssikriisin jälkeen 90 000 työpaikkaa. Suomen Pankki ennustaa Suomelle kolmeksi seuraavaksi vuodeksi vaimeaa 0,7-1,0 %:n tuottavuuskehitystä. Kasvun osalta ollaan siirrytty ”uuteen normaaliin”, eli se jää selvästi alle työllisyystavoitteen kannalta kriittisen kahden prosentin. Vientiliitot ovat vastuullisen urakan edessä ensi syksynä. Työmarkkinaratkaisu määrittää Suomen suunnan – onko meillä viisautta käydä kasvu-uralle palkkamaltilla vai töpeksimmekö tilaisuutemme itse?

Jyrki Hollmén

Johtaja, Työelämä