Hyppää sisältöön

Vuoden luonnontieteilijä on biokemisti Liisa Hurme

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto on valinnut vuoden 2015 luonnontieteilijäksi Orionin johtajan, FT Liisa Hurmeen.

Vuonna 1996 Helsingin yliopistossa väitelleellä Liisa Hurmeella on pitkä ja ansiokas ura lääketeollisuudessa.Väitöskirjassaan Hurme tutki alkoholin suurkulutuksen biomarkkereita.  Sen jälkeen hän on tutkinut ja kehittänyt alkoholiperäisten sairauksien ja allergiatestien diagnostiikkaa ja työskennellyt mm. hormonituotteiden kliinisen tutkimuksen parissa lääketeollisuudessa.

Orionilla Hurme aloitti 1990-luvun lopussa, eteni liiketoimintajohtajaksi vuonna 2005, Alkuperälääkkeet-tulosyksikön johtajaksi vuonna 2008 ja nykyiseen tehtäväänsä, Erityistuotteet-tulosyksikön johtajaksi vuonna 2014. 

Liisa Hurme on toiminut myös useissa luottamustehtävissä, mm. eurooppalaisen lääketeollisuuden yhteistyöjärjestössä (EFPIA) ja  Suomen Bioteollisuus ry:n hallituksessa.

Liisa Hurme palkitaan 21.11.2015 Luonnontieteiden Akateemisten Liiton valtuuston syyskokouksen yhteydessä.

Lisätietoja Luonnontieteiden Akateemisten Liiton tiedotteessa.