Hyppää sisältöön

Tieteen päivät Helsingissä 9.-13.1.2019 – teemana rohkeus

Suomen suurin tiedetapahtuma tarkastelee rohkeutta poikkitieteellisesti ja monipuolisesti.

Tieteen päivät on kaikille avoin, kaikki tieteenalat kattava tiedetapahtuma, jossa tutkijat kertovat laaja-alaisesti tieteestä ja tutkimuksesta sekä tieteen mahdollisuuksista. Viisipäiväinen tapahtuma järjestetään Helsingissä vuosittain tammikuussa. Muissa yliopistokaupungeissa järjestetään vuoden mittaan kaksipäiväisiä Tieteen päiviä. 

Rohkeudesta puhutaan ja sitä lähestytään monin tavoin. Täkynä voi mainita torstaina 10.1.2019 klo 17.00-18.45 Helsingin yliopiston päärakennuksessa järjestettävän seminaarin Rohkeus työyhteisössä, jossa johtamisen rohkeudesta ja rohkeuden johtamisesta kertoo Pipelife Finland Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kedonpää. 

Suomalaisten Kemistien Seuran 100-vuotisjuhlaseminaari Rohkeata kemiaa järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa torstaina 10.1.2019 klo 17.00-18.45. Ohjelma koostuu 3 esityksestä, joissa käsitellään rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta kemiassa. Professori Touko Perko valottaa  kemian nobelisti A.I. Virtasen tutkimus- ja työuraa monista näkökulmista. Professori Paula Vannisen esitelmä käsittelee Kemiallisten aseiden kieltojärjestön (Organization for Prohibition of Chemical Weapons, OPCW) työtä eli kemiallisten aseiden kieltosopimuksen valvontaa. Nesteen teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors kertoo yhtiön kasvutarinasta maailman johtavaksi uusiutuvien polttoaineiden tuottajaksi. 

Helsingin Kruununhakaan 10.1.2019 levittäytyvä Tieteiden yö on kokoelma antoisia luentoja ja keskusteluita, osallistavia työpajoja ja tieteellä höystettyä taideohjelmaa.