Hyppää sisältöön

Sovitaan paikallisesti -seminaari Tampereella herätteli ajatuksia avoimuudesta, luottamuksesta ja työhyvinvoinnista

Kemianteollisuus ry järjesti yhdessä Teollisuusliitto ry:n, Ammattiliitto Pro:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n kanssa seminaarin, jonka aiheina olivat paikallinen sopimisen mahdollisuudet ja työkyvyn edistäminen. Tapahtuma järjestettiin Tampereella 13.6., ja se on osa kolmiosaista seminaarikiertuetta.

Seminaarissa Posti Oy ja Nokian Renkaat Oyj toimivat esimerkkeinä yrityksistä, joissa työehtosopimusten paikallisesta sopimisesta on saatu hyviä kokemuksia. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksista saatiin myös liittojen puheenvuoro, jossa esiteltiin erilaisia paikallisen sopimisen mahdollisuuksia sekä uusia työkaluja paikallisessa sopimisessa onnistumiseen.

Kokemusten mukaan onnistuneessa paikallisessa sopimisessa korostuvat muun muassa avoimuus ja luottamus. Myös rohkeutta ja kokeilunhalua tulee olla silloin, kun lähdetään muuttamaan totuttuja käytänteitä. Kemianteollisuus haluaa toimia edelläkävijänä onnistuneessa paikallisessa sopimisessa.

Seminaarin toisesta teemasta, eri-ikäisten työntekijöiden työkyvyn edistämisestä, vastasi Teemu Suokko MSK Group Oy:stä. Työn ja terveyden jatkuvuuden turvaaminen on tärkeää kaikkien osapuolten näkökulmasta. ”Työtä pitäisi suunnitella ja muokata vastaamaan ihmisten ominaisuuksia ja tarpeita”, Suokko korosti.

Lisäksi kuultiin ajatuksia kemianteollisuudessa työskentelevältä nuorelta, Reetta Tuomaiselta.

Seminaarissa tarjottiin mahdollisuus myös keskusteluun ja ideointiin pientyöryhmissä käytyjen puheenvuorojen pohjalta.

Ilmoittautuminen kahteen jäljellä olevaan seminaariin on vielä auki. Seuraava järjestetään etäyhteyksin Teams-alustalla 5.9. ja kolmas Kokkolassa 12.9. Seminaarit on tarkoitettu työnantajien edustajille ja luottamusmiehille.

Lisätietoja

Jaana Neuvonen, jaana.neuvonen@kemianteollisuus.fi