Hyppää sisältöön

Kemira: Espanjan vesikriisiä ratkotaan veden uusiokäytöllä

Kemiran artikkelissa käsitellään Espanjan kamppailua semanaikaisesti sekä vesikriisin että koronapandemian kanssa. Koronakesän lohduttava asia oli, että se ei lämpötilaltaan noussut pelätylle tasolle. Pitkässä juoksussa lämpötilat kuitenkin nousevat. Lääkkeenä kuivuuteen voi olla vesien uusiokäyttö.

Kemira julkisti elokuussa 2020 Taloustutkimuksella teettämän kansainvälisen kuluttajatututkimuksen tulokset. Kyselytutkimukseen osallistui lähes 8 000 Euroopassa ja Yhdysvalloissa asuvaa henkilöä. Suomalaisia vastaajia oli 1 040. 

Tutkimuksen mukaan peräti 83 % espanjalaisista kokee kuivuuden ja sen seurausten muodostavan suuren uhan Espanjan vesivarannoille. Koko Iberian niemimaa on kärsinyt kuivuudesta vuosikymmenten ajan. Tämä muodostaa suuren uhan maataloudelle. Maatalous on Espanjalle hyvin tärkeä elinkeino, joka on riippuvainen vedestä. Suurinta ja tuottavinta maanviljelyalaa on Espanjassa kasteltu jo vuosikymmenten ajan. Arvion mukaan kuivuus maksoi Espanjan maataloudelle 1,5 miljardia euroa vuonna 2019. 

Lisäksi kyselytutkimuksen mukaan espanjalaiset kantavat suurta huolta elinkustannusten noususta, eivätkä kalliit, merisuolaa poistavat vedenpuhdistamot houkuttele. Yksi ratkaisu voikin olla vesien uusiokäyttö. Siinä jätevedenpuhdistamoissa puhdistettu vesi käytetään useaan kertaan. 

Kemiran Espanjan kaupallinen johtaja Casimiro da Silva sanoo maalla olevan koko Euroopassa kaikkein suurin potentiaali hyödyntää vesien uusiokäyttöä maataloudessa. Espanjassa Kemira haluaakin toimia yhteistyössä paikallisten terveys- ja vesiviranomaisten kanssa taatakseen turvallinen ja vastuullinen vedensaanti tuleville sukupolville. 

Lue lisää Kemiran kotisivulla (englanniksi).