Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus on kiertotalouden edelläkävijä – esimerkkejä on paljon

Ministereitä ja valtiosihteereitä yhdeksästä maasta keskustelee 11.-12.2.2019 Espoossa kiertotaloudesta, ministeri Kimmo Tiilikaisen kutsumana. Kemianteollisuus on kiertotalouden mahdollistaja ja yksi edelläkävijöistä, ja tästä on lukuisia dynaamisia esimerkkejä.

Asunto-, energia- ja ympärlstöministeri Kimmo Tiilikaisen isännöimään tilaisuuteen osallistuu ministereitä ja valtiosihteereitä Belgiasta, Ranskasta, Saksasta, Luxemburgista, Hollannista, Slovakiasta, Sloveniasta ja Ruotsista. He keskustelevat ideoista ja aloitteista, joilla kiertotaloutta edistetään Euroopan unionissa ja kansallisella tasolla.

Kokousvieraat tutustuvat maanantaina Euroopan kemikaalivirastoon ja tiistaina 12.2. Aalto-yliopiston Bioproduct Centre -tutkimuskeskukseen, jossa perehdytään akkumetallien kiertotalouteen ja jätteestä valmistettavan Ioncell-kuidun valmistamiseen.

Kemianteollisuus on kiertotalouden mahdollistaja ja yksi edelläkävijöistä. Toimivia kemianteollisuuden symbiooseja ovat esimerkiksi Kokkola Industrial Park KIP ja Kilpilahti Porvoossa, KIP on Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemianteollisuuden keskittymä ja Kilpilahti puolestaan Pohjoismaiden suurin öljynjalostuksen ja kemianteollisuuden keskittymä. Molemmissa toimii tehokkaasti ajatus ”toisen jäte on toisen aarre”. Kemiassa hyödynnetään sivu- ja jätevirtoja myös muilta toimialoilta.

Kemianteollisuuden vahvuudet kiertotaloudessa voidaan tiivistää molekyylitason osaamiseen ja alan tiiviiseen kytkeytymiseen kaikkiin muihin toimialoihin.  Kiertotaloudessa tavoite on arvoa nostattava kierrätys. Tässä kemia on avainasemassa, sillä sen ydinosaamista on lisäarvon luominen lähes mille tahansa raaka-aineelle. Kemia kytkeytyy tiiviisti muihin toimialoihin tuottaen niille materiaaleja ja ratkaisuja. Kemiaa on kaikkialla. 

Tutustu kiertotalouden lukuisiin esimerkkeihin Suomen kemianteollisuudessa (pdf). 

Lue lisää: Kemia mahdollistaa kiertotalouden ja biotalouden.