Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinto – haku 15.2. mennessä

Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnolla kannustetaan yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus -ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen.

Innovaatiopalkinnolla haetaan suuria ja pieniä innovaatioita, joilla on merkitystä ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin ihmisten arjessa ja teollisissa tuotantoprosesseissa. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa toimivat kemianalan tai sen lähitieteiden edustajat,yrityksissä, yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa tai alan oppilaitoksissa. 20 000 euron suuruista palkintoa voi hakea yksittäinen henkilö tai ryhmä.  

Palkinnolla haetaan keksintöjä tai oivalluksia, joilla on kaupallista potentiaalia. Palkinnon valintakriteereinä ovat myös yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja kemian ja sen lähitieteiden rooli. Palkintoehdotuksen tulee noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.

Vuonna 2018 Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnon saivat Forchemin ja Hankkijan mäntyöljystä jalostama Progres® -rehuaine ja Herantis Pharman ja Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutin CDNF-proteiinihoito Parkinsonin tautiin. 

Tutustu vuoden 2018 innovaatiopalkinnon saajiin ja aiempiin palkittuihin täällä. 

Lue lisää Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnosta ja täytä hakulomake 15.2.2020 mennessä täällä. 

Lue Carmela Kantor-Aaltosen blogi Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinto kannustaa ja antaa näkyvyyttä