Hyppää sisältöön

Helsingin yliopisto: tiede ratkoo koronakriisiä – lahjoituksia kaivataan

Helsingin yliopistossa on käynnissä useita COVID-19-tautiin liittyviä tutkimuksia. Arvokasta tutkimustyötä voi tukea tekemällä lahjoituksen.

Helsingin yliopiston tutkijat kehittävät uutta diagnostiikkaa ja lääkehoitoja sekä auttavat yhteiskuntaa selviämään koronakriisin taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista. Lääketieteessä keskeisimpiä tutkimuslinjoja ovat vasta-aineiden etsiminen taudin torjuntaan ja hoitoon, lääkehoidon mahdollisuuksien selvittäminen ja testien kehittäminen.

Yliopiston tutkijat ovat jo kehittäneet testin, jolla pystytään selvittämään taudin jo sairastaneet. Tutkimus perustuu Helsingin yliopiston vahvaan osaamiseen virologiassa sekä zoonoosi- ja infektiotutkimuksessa.

Taloustieteilijät selvittävät kriisin talousvaikutuksia ministeriöiden selvitystyöryhmässä. Yhteiskuntatieteilijät analysoivat koronatilanteen etenemistä. Ekologisen muutoksen tutkijat julkistivat verkkopohjaisen opetuspaketin kaikkien koulujen käyttöön.

Myös kansalaiset voivat olla mukana auttamassa Helsingin yliopistoa hoitojen löytämisessä ja seuraavien vastaavien kriisien estämisessä. Kansalaiset voivat lahjoittaa rahaa Helsingin yliopiston tutkimustyölle helposti verkossa.

Helsingin yliopiston monipuoliseen koronatutkimukseen voi tutustua yliopiston kotisivulla.  Sivulla voi myös tehdä rahalahoituksen.