Hyppää sisältöön

Hanke toi systematiikkaa koulujen kemikaalivarastojen hoitoon

Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinto kannustaa kemianteollisuuden yrityksiä ja oppilaitoksia turvallisuustyön kehittämiseen. Oppilaitossarja nostaa esille oppilaitosten roolia nuorten turvallisuusajattelun ja -osaamisen kehittämisessä. Vuonna 2019 erityismaininnan sai Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu kemikaalivarastojen hoitajien koulutuksesta.

Kemikaalivarastojen vastuuhenkilöiden koulutus on ollut sattumanvaraista ja toisinaan jopa olematonta. Tämä siitä huolimatta, että vastuita ja tehtäviä riittää kaikissa oppilaitoksissa, jossa on kemian opetusta. Kuntien ja koulujen rehtoreiden vastuulla on, että koulujen kemian välineistä ja kemikaaleista huolehditaan.

Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnon erityismaininnan saaneessa Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun hankkeessa toteutettiin Opetushallituksen tukemana täydennyskoulutuksena kemian opettajien kemikaalivarastojen hoitajien koulutus. Syksyllä 2018 toteutettu koulutuskiertue tavoitti lähes 500 opettajaa 11 paikkakunnalla. Paikallisesta koulutushankkeesta kasvoi kansallinen.

– Olen jo pitkään järjestänyt täydennyskoulutustilaisuuksia kemian opettajille, eri teemoilla. Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun kemian opetusharjoittelussa on jo pitkään pidetty ryhmänohjaus työturvallisuudesta kemian opetuksessa ja kemikaalivaraston vastaavan työssä. Osana opetusharjoittelua eräät harjoittelijoista myös vastaavat kemikaalivaraston hoitamisesta, sanoo kemian ja matematiikan lehtori, opettajakouluttaja Ari Myllyviita.

Hankkeessa uusittiin Opetushallituksen ja muiden tahojen laatimat kemikaalivaraston hoitajien oppaat. Lisäksi luotiin oma koulutusmateriaali ja päivitetty verkkopohjainen opas.

– Oivallus lienee syntynyt kollegan kanssa käydystä keskustelusta, haluna paneutua asiaan paremmin. Myös opettajien keskuudessa ilmeni kiinnostusta kemikaalivarastojen hoitajien koulutukseen. Marraskuussa 2016 järjestetyssä ensimmäisessä täydennyskoulutuksessa osanoton runsaus yllätti järjestäjät. Asialla oli  siis sosiaalinen tilaus. Kouluttajana toimi lisäkseni kollegani Tea Kantola. Tässä tilaisuudessa käynnistyi myös kemikaalivarastojen hoitajan oppaan päivitysprosessi Jenna Salmijärven ilmoittaessa kiinnostuksensa. Seuraava koulutustilaisuus järjestettiin MAOL:in Tampereen kerhon kokoamana marraskuussa 2017.               

– Itse koulutushanke oli hetken mielijohde marraskuun tilaisuuden jälkeen. Opetushallituksen henkilöstökoulutuksen määrärahat olivat jaossa loppuvuodesta 2017,  ja hakemus hankkeen jatkolle jätettiin tammikuussa 2018. Emme valitettavasti saaneet jatkolle hakemaamme avustusta.

– Rahoituksella toteutui koulutushanke 11 tilaisuutena  ja lähes 500 opettajan laajuisena kokonaisuutena. Rahoitusta ei tullut siihen toiseen kierrokseen. Tilaisuuksista pidettiin myös blogia http://opettajankoulutus.fi/kemikaalivarasto/. Tämä laajuus ja opettajien mielenkiinto koulutukseen oli antoisinta koko hankkeessa.

– Koulutuksen merkitystä ja vaikuttavuutta on selvitetty palautekyselyn avulla. Sen perusteella tarve koulutukselle oli suuri ja palaute erinomaista. Myös vaikutukset näkyvät jo lyhyenkin ajan jälkeen.

Vaikka rahoitusta ei hankkeen jatkolle saatu, aiotaan saatuja kokemuksia ja aineistoja hyödyntää.

– Hankkeen toinen vuosi olisi ollut tarpeen toteutuneen kiertueen kokemuksien perusteella.  Tulevaisuudessa on tarvetta ruotsinkielisiin aineistoihin ja oppaaseen. Kemikaaliturvallisuus kehittyy koko ajan ja tarve oppaan jatkuvaan päivittämiseen on olemassa. Hankkeen kokemuksia ollaan seuraavaksi viemässä pohjoismaiseen yhteistyöhön.

(Kuvat: Ari Myllyviita. Valokuvassa Tampereen koulutustilaisuus marraskuulta 2017) 

Lisätietoja

Yhteistyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä hankkeen toisen vaiheen toteuttamiseksi:

Ari Myllyviita, FM, kemian ja matematiikan lehtori, opettajakouluttaja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa
ari@myllyviita.fi, puh. 044 303 9282

Jenna Salmijärvi, FM, matematiikan, kemian ja fysiikan opettaja.
jenny.salmijarvi@outlook.com 
Linkki kehittämistutkimukseen http://kemia.ovh/sivulaudatur/salmijarvi-kemikaalivarasto