Haasteita ja merkityksellistä työtä 365 päivää vuodessa

Uutiset | 08.03.2019

Kemianteollisuus tarjoaa hienoja mahdollisuuksia päästä elinkeinoelämän huipulle ja mielenkiintoisiin kansainvälisiin tehtäviin – näihin ja muihin tehtäviin haluamme tyttöjä ja naisia kannustaa. Kysyimme kemian alalla menestyneiltä naisilta, mitä he sanoisivat luonnontieteitä ja kemianteollisuutta pohtivalle nuorelle naiselle?


”Kemianteollisuus tarjoaa hienoja uramahdollisuuksia niin tuotannollisissa kuin tutkimuksen ja kehityksenkin tehtävissä. Borealis Polymers Oy:ssä naisten ja miesten osuus johtoryhmässä on 50/50, joka kertoo osaltaan siitä, että alalla arvostetaan osaavia naisia siinä missä miehiäkin.” 

Salla Roni-Poranen, Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja ja kemiantekniikan lisensiaatti 

 

“Tekniikka on konkreettisin työkalumme maailman merien ja metsien eteen. Mars on kiva, mutta Maa on kotimme ja meidän täytyy pitää siitä huolta. Kemia tarjoaa meille loppumattomasti vastauksia raaka-aineista, energiasta, ruuasta ja puhtaasta vedestä. Sekä Maassa että Marsissa. Koen tekeväni työtä, jolla on merkitys. Minulle sitä eivät korvaa palkka tai edut, vaikka niitäkin nuoreen ikään nähden on jo kertynyt. Tekniikan ala on tarjonnut minulle haasteita ja merkityksellistä työtä enemmän kuin olisin koskaan uskonut.”

Riina Salmimies, dekaani, LUT-yliopisto, tekniikan tohtori, kauppatieteiden maisteri

 

”Valitsin lukioon pitkän matematiikan sekä laajan fysiikan ja kemian kieliäkään unohtamatta. Lukiosta jatkoin teknilliseen yliopistoon. Matemaattisluonnontieteelliset aineet ovat opettaneet loogista ajattelua, ratkaisukeskeisyyttä ja peräänantamattomuutta. Vaikeiden tehtävien ratkaisuista on saanut tuntea onnistumisen iloa. Urallani olen saanut työskennellä mielenkiintoisilla teollisuudenaloilla, oppia paljon uutta ja tavata toinen toistaan mielenkiintoisempia ihmisiä. Toivon, että oma esimerkkini on kannustanut ja kannustaa edelleen nuoria valitsemaan matemaattisluonnontieteellisen painotuksen opintoihinsa. Tulevaisuuteensa voi itse vaikuttaa!”

Arja Sarkanen, Teknikumin henkilöstöjohtaja, diplomi-insinööri

 

”Naisjohtajat tuovat uusia näkökulmia. Tarvitsemme tieteessä lisää naisia ratkaisemaan haastavia ongelmia.”

Joy Wolfram, syöpätutkija, apulaisprofessori, Mayo Clinic (Florida, USA), filosofian tohtori 

 

”Omiin ideoihin ja tekemiseen kannattaa luottaa. Nuorille naisille sanelee milloin mikäkin auktoriteetti, että mitä kannattaisi tehdä ja mitä ei ainakaan pidä lähteä yrittämään. Siitä välittämättä voi ihan oikeasti tehdä sitä, mitä itse haluaa. Pidä mielessä, mitkä on susta mukavia juttuja, ja mikä työ tai haave vois susta olla tulevaisuudessa siistiä toteuttaa. Jos asiat on omassa päässä käynyt läpi jo etukäteen, on helpompi tarttua mahdollisuuteen, kun sellainen osuu omalle kohdalle."

Lumi Maunuvaara, HAVU cosmetics Oy:n toimitusjohtaja, kemian ja biotekniikan opiskelija

 

”Viisainta mitä voit tehdä on pakottaa itsesi epämukavuusalueelle, jolloin rohkeuden ja itsevarmuuden kohotessa kasvatat itsesi tulevaisuuden johtajaksi. Kemianteollisuuden piirissä on lukuisia yrityksiä, joissa rakennetaan tulevaisuuden ratkaisuja. Kannattaa tarttua mahdollisuuteen, kun sellainen tarjoutuu.

Parasta työssäni on upeiden ihmisten kanssa työskentely ja tunne siitä, että olen tekemässä oikeasti merkityksellisiä asioita. Minulle merkityksellisyyttä tuo mm. se, että me premixläiset olemme tekemässä funktionaalisten muovien avulla yhteiskunnasta turvallisempaa sekä mahdollistamassa nopean tiedonsiirron.

On myös palkitsevaa huomata, että ne asiat, jotka olivat todella epämukavuusalueella 20 vuotta sitten, ovatkin niitä joista saan suurimman nautinnon nykytyössäni.”

Hanna Ristola, Premix Groupin toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri

 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Kemianteollisuuden liikevaihto on noin 20 miljardia ja se työllistää suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta lähes 100 000 suomalaista. 35% kemianteollisuuden henkilöstöstä on naisia (EK:n palkkatilastot 2016).

Katso myös
Blogit | 15.03.2019

Jussi-Pekka Rode: Vajaa kolme vuotta kemianteollisuudessa - mitä opin?

Uutiset | 26.02.2019

Vastuullinen kesätyö antaa positiivisen kokemuksen nuorille ja yrityksille

Uutiset | 13.02.2019

Kemianteollisuuden kesätyölaskuri on käynnistynyt

Uutiset | 11.02.2019

Teknikum aloittaa Nokian Renkaiden pinnoitustuotteiden sopimusvalmistajana

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Vaikuttaminen
KTM, VTK

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi