Hyppää sisältöön

Gasumin Roadtrip-kilpailu: lähes 1 300 kilometriä yhdellä tankkauksella

Energiayhtiö Gasum järjesti kesällä 2016 kaasuautolla testiajon, jonka yhteydessä sai veikata, missä auto energiansa kulutettuaan pysähtyy. Ajo päättyi 1 268 kilometrin jälkeen Pallasjärvellä.

Gasumin kilpailussa arvioitiin, missä kohdassa Suomessa kaasua ja bensiiniä käyttävä, Helsingistä matkaan lähtenyt hybridiauto lopullisesti pysähtyy. Kilpailun voittanut Raki Salmela osui hyvin lähelle todellista päätöspistettä Pallasjärven Monumenttia. 

Koko matka ajettiin yhdellä tankkauksella. Kun kaasu oli kulutettu, ajo jatkui bensiinillä. Suomessa on nyt 26 kaasutankkausasemaa, ja verkostoa laajennetaan jatkuvasti. Gasum suunnittelee rakentavansa noin 35 uutta kaasutankkausasemaa tulevina vuosina.

Gasumin biokaasuliiketoiminnan myynnin yksikön päällikkö Jani Arala sanoo tiedotteessa kilpailun osoittaneen, että kaasukäyttöisellä autolla pystyy Suomessa ajamaan yhdellä tankkauksella todella pitkän matkan. 

Gasumin ajotesti kuvattiin kokonaisuudessaan. 14-tuntinen roadtrip-videon voi katsoa  osoitteessa ajakaasulla.fi/roadtrip. 

Lisätietoja

Gasum Oy