Hyppää sisältöön

Etsimme osaamisen ja vetovoiman asiantuntijaa

Tehtäväsi on saada nuoret, opot ja opettajat innostumaan kemianteollisuudesta alana. Luot ja pidät aktiivisesti yhteyksiä jäsenyrityksiimme, kouluihin, opiskelijoihin, oppilaitoksiin, opoihin ja opettajiin. Lisäksi neuvot yrityksiä tutkintoihin liittyvän harjoittelun sekä kesätöiden ja TET-jaksojen osalta.

Tulet osaksi Työelämä-tiimiämme ja teet myös tiivistä yhteistyötä viestinnän kanssa. Tilanteen mukaan olet valmis tarttumaan myös muihin tehtäviin.

Sinulla on oma-aloitteisuutta, innostusta ja hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Hallitset digitaalisen viestinnän työkalut ja somekanavat ja tiedät, miten tavoittaa nuoret.

Hahmotat siis suuriakin kokonaisuuksia, mutta hoidat myös monia pieniä käytännön asioita. Työssäsi järjestät tapahtumia ja varmistat, että asiat hoituvat ja projektit etenevät.

Tehtävä on vakituinen. Toimistomme on Helsingissä, osoitteessa Eteläranta 10.

 

Odotamme sinulta

  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • 3˗5 vuoden työkokemusta
  • Kiinnostusta ja kokemusta esimerkiksi oppilaitosmaailmasta, nuorisotyöstä, yritysten koulutustarpeista, koulutuspolitiikasta ja viestinnästä
  • Ulospäin suuntautuneisuutta, itsenäistä, innostavaa ja yhteistyökykyistä työotetta
  • Toimisto-ohjelmien ja sosiaalisen median osaamista
  • Erinomaista suomen ja hyvää englannin kielen taitoa
  • Valmiutta työskennellä joustavasti myös toimiston ulkopuolella

Arvostamme viestinnällistä pelisilmää, kokemusta yritysmaailmasta tai yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Tarjoamme mielenkiintoisen ja kehittävän työn hyvässä porukassa. Saat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua yhteen Suomen merkittävimmistä toimialoista.

 

Lisätietoja

Anni Siltanen, puh. 044 562 5991

Minna Etu-Seppälä, puh. 040 778 0182

Lähetä hakemuksesi (kirjallinen tai videolinkki) sähköpostilla palkkatoivomuksen kanssa 31.3.2020 mennessä osoitteeseen: rekry@kemianteollisuus.fi

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

 

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq