Hyppää sisältöön

ChemBio Finland 2022 tarjoaa ratkaisuja hyvinvointiin ja kestävään kasvuun 

Kemian ja bioalan ammattitapahtumassa ChemBio Finlandissa on kolmen vuoden tauon jälkeen erittäin ajankohtaisia aiheita biodiversiteetistä vihreään kemiaan ja vetykulkuneuvoihin kattavan näyttelyn kera. ChemBio Finland 2022 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.-9.6.2022 ensimmäistä kertaa samaan aikaan kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forumin ja metsäteollisuuden PulPaper-tapahtumien kanssa. 

ChemBio Finland 2022 on pohjoismaiden merkittävin kemian ja bioalan ammattitapahtuma ja sen ohjelma koostuu Kemian Päivistä, Kemianteollisuuden ohjelmasta ja bioalan seminaareista. Tapahtuma tuo esille mm. seuraavan sukupolven biojalostamotekniikkaa, ympäristöanalytiikkaa, kiertotaloutta ja biopankkitutkimusta, biodiversiteettiä ja biotekniikan sekä uusien proteiinien mahdollisuuksia.  Tapahtuma järjestetään yhdessä Kemian Seurojen, Kemianteollisuus ry:n ja Suomen Bioteollisuus ry:n kanssa.  

Kemian Päivien 2022 ohjelma pureutuu sisällössään aihealueisiin analyyttisesta elintarvikekemiasta vihreään kemiaan ja luonnonvarojen taloudelliseen käyttöön. Tapahtumassa järjestetään kahdeksan ohjelmakokonaisuutta, jotka ovat; Seuraavan sukupolven biojalostamotekniikka, Green Chemistry and C1 Value, Uusien proteiinien mahdollisuudet ja pullonkaulat, Thermal analysis to support sustainable utilization of our environment, Kemia Suomen yliopistoissa 2022, Ajankohtaista ympäristöanalytiikkaa, Turvallisuuden uusi normaali ja Kemian osaamisella raaka-aineet kiertoon.

”Sisällöissä tuodaan esille eri näkökulmista kemianalan ratkaisuja kestävään kehitykseen. Opiskelijat ovat yksi tapahtuman tärkeä kohderyhmä. Akateemisen ja analyyttisen lähestymistavan lisäksi nostetaan kiinnostavia aiheita myös käytännön tasolle. Tapahtuma on erinomainen paikka verkostoitua alan toimijoiden kanssa ja osallistua samalla huipputason koulutussisältöön”, kiteyttää Suomalaisten Kemistien Seuran toiminnanjohtaja Sanna Mikkola

Bioalaan keskittyvässä sisällössä tartutaan alan ajankohtaisiin aiheisiin mm. virusinfektioista kestävään kehitykseen ja laboratoriodiagnostiikan vientiin.Tapahtumassa järjestetään kuusi seminaaria, jotka ovat; Biodiversiteetti ja biotekniikan mahdollisuudet, Laboratoriodiagnostiikka uudistuu ja vienti vetää, Biopankkitutkimus rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia, tulevaisuuden lääkekehitys: Future drugs – what and to whom, Synbio Powerhouse ecosystem: Made in Microbes & Bioindustries talks sekä SusChem Innovation and Startup Forum.

”Bioalan seminaarit pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin kuten biodiversiteetti ja biopankkitutkimus ja sen merkitys potilaan näkökulmasta. Myös kestävä kehitys ja kiertotalous ovat teemoina ohjelmassa. Seminaariohjelmat tuovat hyvin esiin luonnontieteiden, kuten biotekniikan ja kemian merkityksen globaalien haasteiden ratkaisemisessa”, toteaa Suomen Bioteollisuus ry:n asiamies Carmela Kantor-Aaltonen.  

Tapahtuman Plaza-ohjelmalavalla käsitellään arkipäivän kemiaa vetykulkuneuvokeskustelun, akkumateriaalien kierron, kemikaalimerkintöjen ja juomien kemian näkökulmista. Vuoden 2020 Millennium-teknologiapalkinnon voittaja Professori Sir David Klenerman esiintyy keskiviikkona aiheenaan Lessons in how to innovate from the development of next generation DNA sequencing. Lisäksi lavalla on puheenvuoroja vastuulliseen työelämään liittyen.  

Yritysjohdolle ja sidosryhmille kohdennettu maksullinen Green Economy Business Summit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa keskiviikkona 8.6.2022 ja se avaa vihreää taloutta yritysten näkökulmasta. Tapahtumassa keskustellaan siitä, miten riittävä taloudellinen hyvinvointi turvataan samalla kun ympäristökuormitusta vähennetään.  

Kolmen tapahtuman samanaikaisuus tuo synergiaa  

”On hienoa saada koko kansainvälinen kemianala Helsingin Messukeskukseen samaan aikaan. ChemBio Finlandin, Helsinki Chemicals Forumin ja metsäteollisuuden tapahtuman PulPaperin järjestäminen samaan aikaan tarjoaa osallistujille mahdollisuuden täydentää osaamistaan laajemmin”, sanoo ChemBio Finlandin liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström.   

www.chembiofinland.fi#chembiofinland  

Messukeskus järjestää Pohjoismaiden johtavan kemian ja bioalan ChemBio Finland 2022-tapahtuman yhteistyössä Suomalaisten Kemistien Seuran, Suomen Bioteollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n kanssa 8.–9.6.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan järjestetään kansainvälinen Helsinki Chemicals Forum sekä metsäteollisuuden johtava, kansainvälinenPulPaper-tapahtuma 7.–9.6.2022 yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa.

Lisätietoja:Messukeskus, Anu-Eveliina Mattila, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com, p. 050 555 6183.

(Valokuva: Suomen Messut, ChemBio 2019)