Hyppää sisältöön

Vientiteollisuus on tyytyväinen hallitusneuvotteluiden EU-linjauksiin

Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus pitävät julkistettuja seuraavan hallituksen EU-linjauksia hyvinä. EU‐sääntelyä arvioidaan talouskasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta ja edellytetään vastaavaa käytäntöä myös EU:n toimielinten tasolla.

Suomi tavoittelee nykyistä vähemmän, mutta parempaa ja kevyempää sääntelyä. Linjausten mukaan hallitus ei lisää kilpailukykyä haittaavaa ylimääräistä taakkaa EU‐sääntelyn kansallisessa toimeenpanossa ja vahvistaa Suomen kykyä arvioida EU‐sääntelyn taloudellista merkitystä ja oikeudellisia ulottuvuuksia.

”On ilahduttavaa, että Suomen EU-politiikan painopisteen muuttuu kasvua, työllisyyttä ja kilpailukyvyn parantamista edistäväksi”, sanoo Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen.

Linjausten mukaan sääntelyn on edistettävä raaka‐aineiden kiertoa ja kestävää käyttöä eikä eri sektoreilta saa tulla keskenään ristiriitaista sääntelyä. On tärkeää, että Suomi haluaa turvata mahdollisuudet biomassavarojen monipuoliseen hyödyntämiseen.

”Puhtaan teknologian sekä bio‐ ja kiertotalouden edelläkävijyyden edellytysten vahvistaminen on tulevalta hallitukselta oikea valinta. Suomella on näillä toimialoilla paljon annettavaa Euroopalle”, korostaa Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ilmoittavat sitoutuvansa vuodelle 2030 päätetyn ilmasto‐ ja energiapaketin markkinaehtoiseen ja kustannustehokkaaseen toteuttamiseen sekä neuvotteluihin kansainvälisestä ilmastosopimuksesta.

”Teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja hiilivuodon torjunta on  aivan oikein nostettu ilmastopolitiikan lähtökohdiksi. On myönteistä, että energiaunionin kehittämisen tavoitteeksi on asetettu kohtuuhintaisen ja kestävän energian saannin turvaaminen teollisuudelle ja kuluttajille”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Hallitusneuvotteluiden seuraavassa vaiheessa on kilpailukyky pidettävä edelleen keskiössä ja sitouduttava siihen, ettei myöskään teollisuuden kotimaista kustannustaakkaa kasvateta ja että säätelyä puretaan.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Timo Leppä, Kemianteollisuus ry, puh. 050 301 6800

Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600

Toimitusjohtaja Jorma Turunen, Teknologiateollisuus ry, puh. 0500 445 444