Vientiteollisuuden liitot yhteiselle vaalikiertueelle

Tiedotteet | 22.01.2019

Suomalaisen vientiteollisuuden liitot lähtivät tammikuun 16. päivänä yhteiselle eduskuntavaalikiertueelle. Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, Paperiliitto ja Teollisuusliitto tapaavat kansanedustajaehdokkaita yhteensä 16 paikkakunnalla Suomessa. Kiertue käynnistyy Helsingistä, viimeiset tilaisuudet ovat 11.3.2019 Oulussa, Jyväskylässä ja Tampereella.

Kiertueen tavoitteena on lisätä kansanedustaehdokkaiden ymmärrystä teollisuuden ja viennin merkityksestä suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Ehdokkaiden kanssa on jokaisessa tilaisuudessa keskustelemassa liittojen johtoa ja alueen yritysedustajia.

Kiertueella käsitellään maamme tulevaisuuden kannalta keskeisiä menestyksen edellytyksiä, jotka voidaan tiivistää kolmeen kokonaisuuteen:

  • Suomessa on monipuolisesti osaavia tekijöitä - tarvitsemme jatkuvaa oppimista ja sitä tukevan korkeatasoisen koulutusjärjestelmän.
  • Suomi on ketterä ja kehityksen kärjessä – Suomen pitää olla houkutteleva maa investoida, työllistää ja luoda uutta.
  • Suomi tarjoaa kansainvälisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön – varmistetaan, ettei teollisuutemme kustannustaso ylitä keskeisten kilpailijamaiden tasoa.


Kyse on ensimmäisestä näin laajalla vientiteollisuuskokoonpanolla käynnistettävästä kiertueesta. Neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa Teknologiateollisuus ja silloinen Metallityöväen liitto järjestivät yhdessä samantyyppisen kiertueen.

- Edelliseltä kiertueelta saimme kansanedustajaehdokkailta runsaasti positiivista palautetta. Monelle ehdokkaalle tuli itse asiassa yllätyksenä, miten keskeinen rooli vientiteollisuudella on hyvinvointimme varmistamisessa. Lähes 1,1 miljoonalla suomalaisella on työpaikka vientiteollisuuden ansiosta. Kiertueemme tarjoaa kovaa faktaa päätöksenteon pohjaksi, tehtiin päätöksiä sitten alueellisella tai kansallisella tasolla, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto korostaa.

Lisätiedot

Yhteiskuntasuhdejohtaja Sanna Rauhansalo, Teknologiateollisuus, 050 340 6174
Johtaja Susanna Aaltonen, Kemianteollisuus, 050 593 4221
Viestintäjohtaja Mika Mäkinen, Metsäteollisuus, 050 555 3425
Yhteiskuntasuhdepäällikkö Pauli Takala, Teollisuusliitto, 040 702 9727
Vastaava lakimies Juha Koivisto, Paperiliitto, 045 651 0459

Katso myös
Uutiset | 07.02.2019

Kesäkatalyytiksi Kemianteollisuuteen

Uutiset | 05.02.2019

ChemBio Finland maaliskuussa Helsingissä - tutustu monipuoliseen ohjelmaan

Uutiset | 05.02.2019

Kemianteollisuus ry:lle taas menestystä Suomen innostavimmissa työpaikoissa

Uutiset | 04.02.2019

Kemianteollisuus ry ja Huoltovarmuuskeskus hakevat öljypooliin valmiuspäällikköä

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Vaikuttaminen
KTM, VTK

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi