Hyppää sisältöön

34 tunnettua kemian professoria ja 21 nuorta eurooppalaista tutkijaa kokoontuivat kuvaan muun muassa Curieta ja Einsteinia esittävän tunnetun valokuvan hengessä

Brysselin Metropole-hotelliin kerääntyi tänään 34 Euroopan johtavaa kemian professoria, mukaan lukien kaksi Nobel-palkinnon saajaa, ja 21 tohtoriopiskelijaa eri puolilta EU:ta. Ryhmä kokoontui kuvattavaksi vuonna 1927 pidetyssä elektroni- ja fotoniteemaisessa Solvay-konferenssissa otetun tunnetun kuvan hengessä. Maailmankuulussa kuvassa näkyy ajan johtavien tutkijoiden kermaa, kuten Marie Skłodowska-Curie ja Albert Einstein. Tämänpäiväinen kokoontuminen on järjestetty European Chemical Industry Councilin eli Ceficin 50-vuotisjuhlien johdosta.

Tapahtumassa on professorien ja lupaavien nuorten tutkijoiden lisäksi mukana myös 26 toimitus- ja teknologiajohtajaa Euroopan johtavista kemianteollisuuden valmistusyrityksistä. Heidän tarkoituksenaan on vahvistaa tieteen ja talouselämän välistä liittoa sen varmistamiseksi, että tieteen edistysaskeleet ja innovaatiot voivat päätyä myös markkinoille ja edistää EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa.

Ceficin puheenjohtaja ja BASFin toimitusjohtaja tri Martin Brudermüller kertoo:

– On hienoa olla tänään maailman parhaiden kemistien ja huippulahjakkaiden nuorten tutkijoiden ympäröimänä. Tämän päivän nuori sukupolvi määrittää Euroopan kemiallisten innovaatioiden tulevaisuutta.

Suomen edustajat ovat kemian jatko-opiskelija Joona Nieminen ja Aalto-yliopiston professori Ari Koskinen.

Joona Nieminen:
– Kemia liittyy kaikkeen ja on siten kaikkia ihmisiä koskettava asia. Halusimmepa sitten vähentää päästöjämme, lisätä puhtaan veden saatavuutta tai parantaa materiaalien kierrätysastetta, kemian tutkimus on ratkaisun avain. Sen lisäksi, että kemia on parhaimmillaan hauskaa ja mielenkiintoista, sen osaaminen on oikeastaan elintärkeää. Tämä Ceficin järjestämä konferenssi kokoaa yhteen kemian eri osa-alueiden taitajia ja on siten hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen tilaisuus kaikille osallistujille. 

Ari Koskinen:
– Kemian keskeinen merkitys on kyetä valmistamaan uusia kemiallisia yhdisteitä, joilla on kokonaan uusia aineominaisuuksia. Näillä keinoin pystymme ratkomaan ihmiskunnan ja luonnon tämänhetkisiä ja tulevaisuuden suuria ongelmia. Kemia ja erityisesti synteettinen orgaaninen kemia kehittyvät ennennäkemätöntä vauhtia. Kvanttimekaniikka, spektrometriset menetelmät, tekoäly, robotiikka, ja monet muut uudet teknologiat mahdollistavat jälleen monia uusia tärkeitä läpimurtoja. Oman urani aikana kenties merkittävimmät saavutukset juontuvat juuri rohkeudesta astua uusille tuntemattomille tantereille. Erityisesti tietysti mieltä lämmittää, että hyvin monet entiset opiskelijani ovat onnistuneet luomaan erittäin menestyksekkäitä uria niin teollisuudessa kuin akateemisessa maailmassa.

Ari Koskisen CV

Katso lista 30.5. valokuvan henkilöistä Ceficin kotisivulla. 

Taustatietoa

Tietoa vuoden 1927 Solvay-konferenssista

Belgialainen teollisuusmies Ernest Solvay alkoi vuonna 1911 järjestää Solvay-konferensseja, joita pidetään fysiikan tutkimuksen käännekohtana. Brysselissä järjestetyissä konferensseissa keskityttiin sekä fysiikan että kemian merkittävien ratkaisemattomien ongelmien selvittämiseen.  Kuuluisin konferensseista oli vuoden 1927 lokakuussa järjestetty viides Solvayn kansainvälinen konferenssi, joka oli elektroni- ja fotoniteemainen ja johon maailman merkittävimmät fyysikot kokoontuivat keskustelemaan hiljattain kehitetystä kvanttiteoriasta. Konferenssin johtohahmoja olivat Albert Einstein ja Niels Bohr. Osallistujia oli 29, joista 17 oli jo saanut tai saisi myöhemmin Nobel-palkinnon. Yksi heistä oli Marie Curie, joka oli osallistujista ainoana voittanut Nobel-palkinnot kahdelta eri tieteenalalta.

 

Tietoa Ceficistä

Vuonna 1972 perustettu Cefic eli European Chemical Industry Council edustaa Euroopan suuria, keskikokoisia ja pieniä kemianteollisuuden yrityksiä, jotka luovat 1,2 miljoonaa työpaikkaa ja kattavat noin 15 prosenttia maailman kemiantuotannosta.

Ceficin tavoitteena on tukea menestyvää kemianteollisuutta, joka

  • tarjoaa vastuullisia, turvallisia ja resurssitehokkaita ratkaisuja tämänhetkisten ja tulevien haasteiden ratkaisemiseksi
  • vaalii menestystä, kasvua ja investointeja Euroopassa.