#Kemia100 kertoo Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi 100 tarinaa siitä, mitä hauskaa ja hyödyllistä kemia, kemian keksinnöt ja kemianteollisuudessa työskentelevät ovat tuoneet suomalaisten elämään.

Tervan puolustajien talkoot

#Kemia100 | 01.06.2017

Tervaa käytetään edelleen kirkkojen paanukattojen suojaukseen ja kosmetiikkatuotteisiin.

Suomessa on valmistettu tervaa polttamalla pihkaa sisältävää mäntypuuta maahaudoissa hapettomassa tilassa. 1800-luvulla terva oli tärkeä vientituote, mutta monikäyttöistä ainetta käytettiin ennen muuta kotona veneiden tervauksesta ihotautien hoitoon. Tervaa tarvitaan edelleen kirkkojen paanukattojen suojaukseen ja kosmetiikkatuotteisiin.

Mäntytervan tuotanto on uhattuna, sillä satoja kemiallisia yhdisteitä sisältävälle tuotteelle on saatava EU:n edellyttämä Reach-rekisteröinti. Tervan puolustajat ovat käynnistäneet talkoot ja keräävät nyt rahaa kalliin rekisteröinnin hoitamiseksi.

(Valokuva: Timo-Pekka Aaltonen) 

Katso myös
Uutiset | 26.04.2019

​Kiillon uudet verkkosivut avattu – kaikki tieto yhdessä osoitteessa

Uutiset | 10.04.2019

Teknologiapalkinto - 50 000 euroa tekniikan edistäjälle

Uutiset | 10.04.2019

Anu Hopian yleisöluento Porissa 10.4.: Kemiaa keittiössä

Uutiset | 09.04.2019

Vuoden 2020 Millennium-teknologiapalkinnon haku käynnissä