Hyppää sisältöön

Victoria Hinkkanen: Kesätyö molekulaarisen immunologian ryhmässä

Tämä on kuvaus monesti esillä olevasta ”alan vaihdosta”. Olen tällä hetkellä viidennen vuoden biokemian opiskelija ja olen parina viime kesänä saanut työskennellä Akatemiaprofessori Riitta Lahesmaan molekulaarisen immunologian tutkimusryhmässä Turun yliopiston Biotekniikan keskuskessa. Tieni biokemialle ei ehkä ollut niin suora kuin monilla muilla.

Hain vuonna 2012 opiskelemaan biokemiaa Turun yliopistoon, mutta en päässyt sisään. Heitin saamani kirjeen roskakoriin ja vannoin, etten hae sinne enää ikinä, mikä ei tietystikään ollut sitä, mitä halusin. Olin myös hakenut lukemaan saksaa ja aloitin saksan kääntämisen ja tulkkauksen opinnot Turun yliopistossa syksyllä 2012. Opintojärjestelmä mahdollisti kuitenkin biokemian opinnot sivuaineena, minkä myös tein. Onnistuin kuitenkin ilokseni vielä vaihtamaan biokemian pääaineeksi keväällä 2014.

Biokemian opintojeni edetessä kiinnostuin immunologiasta ja päätinkin keväällä 2015 hakea Professori Lahesmaan ryhmään kesätöihin. Aikaisempaa kesätyökokemusta minulla oli TY molekulaariselta kasvibiologialta. Lähetin hakemukseni ja pääsin työhaastatteluun. Vielä haastattelun lopussa sain kuulla ilouutisen, että olin saanut paikan. Professori Lahesmaan tutkimusryhmässä ollaan keskitytty muun muassa tyypin 1 diabeteksen tutkimiseen ja erityisesti auttaja T-solujen (Th solujen) erilaistumiseen, johon liittyvää työtä tein myös itse.

Professori Lahesmaan tutkimusryhmä toimii Biotekniikan keskuksessa Turun Bio City:ssä. Muistan elävästi, kuinka ensimmäinen työpäivä jännitti. Mutta turhaan jännitin sillä ryhmässä tapasin joukon ystävällisiä ja mukavia ihmisiä, joita oli helppo lähestyä ja kysyä apua. Sain myös mahtavan ohjaajan, jonka tutkimusryhmä haluaa selvittää auttaja T-solujen eri alatyyppien erilaistumiseen liittyviä metabolisia muutoksia. Pyrkimyksenä on muun muassa kehittää uusia diagnostisia ja autoimmuunitaudin puhkeamista ennustavia menetelmiä.

Auttaja T-solut  ovat keskeinen osa elimistön immuunipuolustusta solun ulkoisia ja sisäisiä patogeenejä vastaan. T-auttajasolujen useat alatyypit erilaistuvat naiiveista T-soluista. Tutkimuksessa, jossa olen ollut mukana, on keskitytty Th1, Th2, Th17 ja regulatoristen T-solujen erilaistamiseen ja analyysoimiseen immunologisin ja massaspektrometrisin menetelmin sillä juuri näillä soluilla uskotaan olevan tärkeä rooli useissa autoimmuunitaudeissa. Naiiveja T-soluja eristettiin napanuorasta otetusta verestä, jota saatiin Turun yliopistollisen keskussairaalan synnytysosastolta.

Työnkuvani näinä kesätyökausina on ollut hyvin monipuolinen, ja olen voinut tutustua alan uusimpaan tutkimukseen sekä saanut oppia  lukuisia moderneja biolääketieteen työmenetelmiä. Työhöni on sisältynyt muun muassa immuunisolujen eristämistä verinäytteistä, niiden erilaistamista alatyypeiksi, olen suorittanut koko erilaistumisprosessin verifiointia virtaussytometrin sekä reaaliaikaisen polymeraasiketjureaktion (PCR) avulla. Lisäksi erilaistuneista soluista eristettyjen metaboliittien analysointi kaasukromatografi-massaspektrometrin avulla on ollut ohjelmassa mukaan lukien tulosten analysointi.

Yllä kuvattu tutkimus on mielenkiintoista ja tärkeää, koska sen avulla on mahdollisesta saada lisätietoa keskeiseen kysymykseen, mikä aiheuttaa tai laukaisee tyypin 1 diabeksen.

Työskentely Professori Lahesmaan tutkimusryhmässä on ollut erittäin antoisa ja kaikilta osin positiivinen kokemus. Olen iloinen, että olen saanut olla mukana jo kahtena kesänä. Immunologia on hyvin monipuolinen, mielenkiintoinen, mutta myös hyvin haastava tieteenala, ja toivon työskenteleväni sen parissa myös tulevaisuudessa.

Victoria Hinkkanen

Opiskelen viidettä vuotta biokemiaa Turun Yliopistossa. Olen erityisen kiinnostunut immunologiasta ja virologiasta, ja toiveenani on päästä joskus työskentelemään lääkeyhtiössä.