Hyppää sisältöön

Timo Leppä: Suomi tarvitsee jatkuvia investointivirtoja

Investointeja koskeva keskustelu keskittyy suuriin kertainvestointeihin. Vähintään yhtä tärkeitä ovat yritysten jatkuvat investointivirrat toimintakyvyn parantamiseksi.

Synkkien talousuutisten vastapainoksi olemme saaneet lukea viime aikoina myös myönteisiä uutisia suurista investoinneista muun muassa metsäteollisuudessa. Suomi tarvitsee kipeästi lisää isoja investointeja, joilla yritykset lisäävät tuotantolaitostensa kapasiteettia tai perustavat kokonaan uusia tehtaita.

Vähintään yhtä tärkeitä ovat jatkuvat investointivirrat laitteiden ja koneiden kunnossapitoon. Pienet mutta jatkuvat investoinnit pitävät nimittäin huolen siitä, että tuotannon kilpailukyvyn, energiatehokkuuden ja toimintavarmuuden kaltaiset asiat pysyvät tavoitellulla tasolla.

Kaikenkokoisia investointeja harkitaan nyt erityisen tarkkaan. Markkinatilanteen ohella yritykset arvioivat toimintaympäristön vakautta, johon vaikuttavat oleellisesti yhteiskunnallinen ohjaus ja poliittinen päätöksenteko.

Ennustettavuus ja pitkäjänteisyys ovat keskeisimpiä asioita, kun uusi hallitus lähtee toteuttamaan hallitusohjelmaansa käytännössä.

Timo Leppä

Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja