Hyppää sisältöön

Saara Laamanen: UPM-kesä Lappeenrannassa

Täksi kesäksi sain kesätöitä UPM:n tutkimuskeskuksesta Lappeenrannasta. Tutkimuskeskus sijaitsee aivan Kaukaan tehtaiden kupeessa. Työskentelen tutkimusharjoittelijana UPM Biokemikaalien ligniinitiimissä.

Tutkin ligniinin käyttöä fenolihartseissa ja olen päässyt muutamaan eri projektiin mukaan. Fenolihartsia käytetään vaneriliiman pääraaka-aineena. Vanereita käytetään esimerkiksi rakentamisessa ja sisustamisessa ja ne valmistetaan liimaamalla yhteen ohuita puulevyjä eli viiluja. Liima kovettuu korkean lämpötilan vaikutuksesta kuumapuristuksessa.
 
Fenolihartsi valmistetaan fenolista ja formaldehydistä, jotka ovat terveydelle haitallisia aineita ja siksi niiden käyttöä pyritään korvaamaan jollakin toisella aineella. Ligniini on osoittautunut hyväksi fenolin korvaajaksi ja sen käyttö on suositeltavaa, sillä se on biopohjainen raaka-aine. Yksi tehtävistäni on ollut lisätä valmiiseen ligniiniä sisältävään hartsiin erilaisia lisäaineita ja tutkia miten lisäaineet vaikuttavat hartsien ominaisuuksiin. Työhön on kuulunut taustatutkimuksen tekoa, töitä laboratoriossa sekä pilot-koeajoja tehtailla.

Tähän mennessä työ on vaikuttanut erittäin mielenkiintoiselta. Työssä on tosiaan monipuolisesti erilaisia työtehtäviä ja jokainen päivä on erilainen. Työ on vaatinut oma-aloitteisuutta, oman työn aikatauluttamista sekä nopeaa reagointia muuttuviin suunnitelmiin. Tutkimuskeskuksessa on innostava ilmapiiri ja kaikki työntekijät ovat mukavia ja kannustavia. Tutkimuskeskuksessa on lisäkseni muitakin kesätutkareita, joiden kanssa on ollut mukava viettää aikaa muutenkin kuin töissä! Kesätyöntekijät järjestävät myös koko tutkimuskeskukselle yhteisen urheiluiltapäivän elokuussa.

Olen juuri valmistunut kemiantekniikan kandidaatiksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta eli opiskeluja on takana se kolme vuotta. Tämä kesätyöpaikka on ollut minulle ihan unelmaduuni, sillä haluaisin valmistumisenkin jälkeen työskennellä tämän kaltaisissa työtehtävissä tällä alalla! Työ antaa varmasti motivaatiota syksyllä alkaviin DI-vaiheen opintoihin, kun on päässyt itse työskentelemään oman alan kesätyöpaikassa.

Paras kesätyönhakuvinkkini on, että pyrkii pysymään koko hakuprosessin ajan itsevarmana. Hakukirjeissä kannattaa reippaalla ja positiivisella asenteella kirjoittaa omista parhaista puolistaan, harjoitella oma ”hissipuhe” valmiiksi ja työpaikkahaastattelussa kertoa, kuinka olet paras mahdollinen valinta tähän paikkaan. Missään vaiheessa ei kannata ajatella, että kymmenienkin hakukirjeiden kirjoittaminen olisi turhaa tai että mahdollisuutesi ovat menneet, jos työpaikoista ei heti kuulu. Jos jokin paikka ei nappaakaan, se ei tarkoita, ettet olisi toiseen työpaikkaan täydellinen työntekijä!  

Saara Laamanen

Olen Katalyytit-blogisti Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Opiskelen kemiantekniikkaa kolmatta vuotta. Tulevaisuuden tavoitteenani on työskennellä tuotekehityksen parissa.