Hyppää sisältöön

Rasmus Pinomaa: Energiatehokkuudella kohti hiilineutraalia kemianteollisuutta

Suomen kemianteollisuus on päättänyt kääriä hihat ja viedä taistelun kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi uudelle tasolle jo tehdyn työn jatkeeksi. Kemianteollisuus ry:n hallitus linjasi tahtotilan, jonka mukaan Suomen kemianteollisuuden tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Tavoite on todella kova ja vaatii suuria ponnisteluja, mutta ilman kemianteollisuutta Suomen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet eivät voi toteutua.

Kemianteollisuus käyttää paljon energiaa. Tulevaisuudessa, kun yhteiskunta on siirtynyt täydellisesti kiertotalouteen, tarvitaan energiaa vielä paljon enemmän. Materiaalien kierrätys ei tapahdu itsestään eikä ilman sähköä. Yhteiskunta sähköistyy, ja näin käy kemianteollisuudellekin. Sähköistymisen myötä kemianteollisuus tarvitsee noin kymmenkertaisen määrän sähköä nykytilaan verrattuna. Edellytys hiilineutraalille kemianteollisuudelle on, että vähäpäästöistä energiaa on tarjolla riittävästi. Siinä on Suomen energiajärjestelmälle haastetta kerrakseen.

Energian tarve siis kasvaa merkittävästi. Siksi on tärkeää, että sitä käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Jokainen säästetty kilowattitunti tarkoittaa vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehään. Tarvitaan merkittäviä energiatehokkuustoimia.

Mitä kemianteollisuus sitten voi tehdä parantaakseen energiatehokkuutta? Jatkuva tehokkuuden parantaminen on jo pitkään ollut arkipäivää yrityksissä, mutta uuden tahtotilan myötä tarvitsemme jykevämpiä toimia. Kemianteollisuuden energiatehokkuustyötä toteutetaan pääosin rakentamalla energiatehokkaita tehtaita parhaalla mahdollisella teknologialla, hyödyntämällä hukkalämpöä esimerkiksi suljetulla kierrolla tai lämpöpumppujen avulla sekä tehostamalla kemian prosesseja uusilla innovaatioilla. Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan näillä energiatehokkuustoimenpiteillä voidaan vähentää 5-10 % kemianteollisuuden kasvihuonekaasupäästöistä.

Suomen kemianteollisuus on tehnyt jatkuvan parantamisen mukaista energiatehokkuustyötä jo pitkään Responsible Care -vastuullisuusohjelman avulla. Vuodesta 2008 kemianteollisuus on ollut mukana Motivan energiatehokkuussopimuksissa, joilla toteutetaan EU:n asettamia energiansäästövelvoitteita. Vuosina 2008-2016 kemianteollisuuden energiankäyttö väheni yli 1,3 terawattituntia. Uuden energiatehokkuuskauden 2017-2025 tavoite on tehostaa energiankäyttöä entisestään.

 

Rasmus Pinomaa

Asiantuntija, Vastuullisuus