Hyppää sisältöön

Pia Vilenius: Kiertotalous on kemiaa – ja kemia kiertotaloutta

Suomessa on parhaillaan koolla ministereitä ja valtiosihteereitä yhdeksästä Euroopan maasta keskustelemassa siitä, miten kiertotalous auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta. On laskettu, että kiertotalouteen siirtymällä teollisuuden päästöjä voitaisiin vähentää EU:ssa puolella vuoteen 2050 mennessä, eli laskennallisesti jopa 296 miljoonaa tCO2. Kyseessä ei ole ihan pieni luku.

On tärkeää, että merkittävimmille sektoreille ja teollisuudenaloille luodaan omaehtoisesti strategioita kiertotalouden edistämiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Suomalainen kemianteollisuus on ottanut tärkeän roolin etujoukoissa julkistamalla Hiilineutraali kemia 2045 -hankkeensa. On selvää, että hiilineutraaliuteen ei päästä ilman kiertotalouden täysimittaista hyödyntämistä. Tärkeää on pitää hiili kierrossa, eikä päästää sitä ilmakehään. Sidotaan hiili tuotteisiin, ja pidetään tuotteet kierrossa kiertotalouden avulla.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvioi, että raaka-aineiden käyttö maailmassa kaksinkertaistuu vuoteen 2060 mennessä maailmantalouden kasvun myötä. Raaka-aineiden globaali kulutus on yli 80 miljardia tonnia vuodessa, ja tästä vain yhdeksän prosenttia käytetään uudelleen tai kierrätetään. Raaka-aineiden ja tuotteiden lisääntynyt tuotanto lisää väistämättä energiankulutusta, samoin kuin yhteiskunnan sähköistyminen. Onkin tärkeää, että tarjolla on riittävästi vähäpäästöistä ja päästötöntä energiaa. Tässä on yhteiskunnalla ja poliittisilla päätöksentekijöillä merkittävä rooli.

Kävin viime viikolla suomalaisella terästehtaalla ja totesin saman, mitä tammikuussa julkaistussa selvityksessä todetaan: on ympäristöteko pitää tuotanto Suomessa. Kyseinen laitos on Euroopan suurin kierrätysmateriaalien käyttäjä 1,2 miljoonan tonnin vuotuisella käytöllä. Kierrätysterästä käyttämällä saadaan päästöt puolitettua verrattuna neitseelliseen. Verrattuna itäiseen naapurimaahan, terästonnin tuotannon päästöt ovat 40 % pienemmät. Kyseessä on energiaintensiivinen teollisuudenala, joten päästöissä saavutettavilla vähennyksillä on iso merkitys.

Kiertotalous ja ilmastoasiat korostuvat koko ajan enemmän yritysten liiketoiminnassa. Hiilijalanjäljen lisäksi on syytä katsoa myös hiilikädenjälkeä, eli sitä, miten paljon yritysten tuotteilla ja palveluilla on mahdollista pienentää päästöjä. Yhtälö on monimutkainen, mutta sitkeällä ja määrätietoisella yhteistyöllä, kunnianhimoisten tavoitteiden asettamisella ja teknologioiden täysimittaisella hyödyntämisellä pääsemme kohti tavoitetta eli päästöjen merkittävää vähentämistä ja hiilineutraalisuutta.

Pia Vilenius

Johtava asiantuntija, Bio- ja kiertotalous