Hyppää sisältöön

Minna Etu-Seppälä: Vielä on tuhannen taalan paikka antaa nuorelle huikea kesätyökokemus teollisuudesta

Kemianteollisuus ry:ssä aloitti eilen kaksi innostunutta Tutustu työelämään ja tienaa nuorta, Iiris Hämäläinen ja Sofia Meng, joiden kuulumisista kuulemme päivityksiä tämän parin viikon kesäharjoittelun aikana. Työyhteisössämme nuorten tuloa on jo odotettu. On luvassa uuden ideointia, nuorilta oppimista ja nuorten perehdyttämistä kemianteollisuuden maailmaan ja jäsenyrityksiin.

Kemianteollisuuden lähes kaikissa työehtosopimuksissa on mahdollistettu yrityksissä tämän tyyppinen, kaksi viikkoa tai kymmenen työpäivää kestävä nuorten kesätyöharjoittelu. Kahden viikon jakson kokonaiskorvaus nuorelle on 365 €. Nuoren voi ottaa harjoitteluun 1.6.- 31.8. väliseksi ajaksi. Lisätietoa harjoittelusta.

On tärkeää, että tässä maailman tilanteessa, tarjotaan niin nuoremmille koululaisille kuin jo toimialalle mahdollisesti suuntautuville opiskelijoille kesätyöpaikkojen muodossa uskoa tulevaisuuteen.

Kemianteollisuudessa näemme, että kesätöiden avulla nuoret saavat arvokasta kokemusta työelämästä, työelämän pelisäännöistä sekä kemianteollisuudesta toimialana, mikä on koko alan tulevaisuuden kannalta tärkeää. Nuorten teot, ajatukset ja ideat voivat myös tuoda uudenlaista virtaa ja osaamista työpaikoille. Uskomme, että positiiviset kokemukset toimialan yrityksistä kantavat ja muokkaavat alan mielikuvaa nuorten silmissä. Kesätyöt ovat monessa mielessä työpaikoille win-win tilanne.

Kemianteollisuuden yritysten kesätyöpaikkojen määrää seurataan Kesätyölaskurilla. Lukemat lähestyvät nyt jo kahden edellisen kesän lukuja! 

Kesähän on vasta alussa, joten nyt on tuhannen taalan paikka niin kemianteollisuuden kuin muidenkin toimialojen yritysten palkata nuoria kesätöihin. Annetaan nuorille huikea kesätyökokemus!