Jussi-Pekka Rode: Vajaa kolme vuotta kemianteollisuudessa - mitä opin?

Blogit | 15.03.2019

Kolme vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta samalla se voi olla merkittävä ajanjakso. Aloitin Kemianteollisuus ry:n palveluksessa toukokuussa 2016. Hain tehtävää, koska ammatillisen koulutuksen kehittäminen yritysnäkökulmasta kiinnosti. Jälkikäteen on pakko tunnustaa, että kemian ala oli minulle melko tuntematon. Kemian merkitys maailmalle on kuitenkin avautunut aivan uudella tavalla.

Kevään vaalikoneissa äänestäjältä kysytään, kumpi laitetaan edelle, ympäristö vai talous. Kemianteollisuuden palveluksessa olen oppinut, että kysymyksen asettelu on väärä. Oikea kysymys olisi, millaisia päätöksiä tulisi tehdä, että ympäristömme hyvinvointi kasvaa yhdessä talouden kanssa. Pitämällä huolta kemianteollisuuden toimintaedellytyksistä me pidämme huolta molemmista.

Olen oppinut paljon yritysten toiminnasta ja ajattelutavoista erityisesti koulutuksen suhteen. Ammatillisen koulutuksen reformi muokkasi isolla tavalla koulutuksen ja yritysten yhteistyötä siten, että muiden koulutussektoreiden on jatkossa otettava mallia ammatillisesta koulutuksesta. Yhteistyö vaatii vielä hiomista, mutta olemme saaneet useita yrityksiä keskustelemaan oppilaitosten kanssa ja se, jos mikä, on jo itsessään arvokas saavutus. Samaan aikaan on jatkettava reformin tukemista ja työelämälähtöisyyden vahvistamista.

Arvoni ovat muuttuneet kemianteollisuuden myötä. En näe maailmaa enää mustavalkoisesti, vaan ehkä erittäin uniikilla tavalla erilaisten somekuplien ulkopuolelta. Uskon vakaasti tulevaisuuden ratkaisuihin, joita kemia tarjoaa, mutta samalla sisälläni kasvaa huoli, miten saamme tulevaisuutta varten tarpeeksi osaajia tekemään muutosta.

Maailma on monilla tavoin epävakaampaa sen jälkeen, kun toukokuussa 2016 aloitin tehtäväni. Maailmassa ei ollut Trump presidenttinä eikä brexitiä. Turkkikin vaikutti vielä potentiaaliselta EU-jäsenvaltiolta. Kaikki muuttui lyhyessä, merkittävässä ajassa. Tämä asettaa suuria haasteita myös suomalaiselle vientiteollisuudelle.

Kemia on tärkeä osa elämää. Kemia mahdollistaa ja rikastuttaa. Kadun syvästi, että en oppimispolkuni varrella käynyt enemmän kemian kursseja. Se olisi tehnyt monista asioista helpompaa. Ehkä tämä on se viimeinen opetus. Koskaan ei tiedä, mitä taitoja myöhemmin tarvitsee.

Jussi-Pekka Rode
Asiantuntija, Koulutus

Katso myös
Tiedotteet | 17.09.2019

Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton neuvottelut uusista työehtosopimuksista alkavat

Uutiset | 16.09.2019

Kraton Chemicalilla on vetovoimaa nuoriin

Uutiset | 13.09.2019

Työrauha palasi Medisizeen

Uutiset | 12.09.2019

Laittoman lakkoilun on loputtava Medisize Oy:ssä