Hyppää sisältöön

Johanna Hagstedt: Kesä markkinoinnin ja eläinten hyvinvoinnin parissa

Olen 23-vuotias vastavalmistunut liiketalouden tradenomi. Tulen viettämään tulevan kesän Berner Pro:n markkinointiassistenttina. Aloitin työni Berner Pro:lla helmikuussa 2015 markkinointiharjoittelijana ja nyt jatkan työtäni vielä kesän ajan monipuolisten työtehtävien parissa.

Vaikka työskentelenkin yrityksessä, joka toimii myös kemianteollisuuden alalla, ei työnkuvani sisällä kemian parissa työskentelyä juuri ollenkaan. Kemia on aina ollut hieman vieraampi aine koulussa, mutta siitä huolimatta pidin siitä. Erilaisten kemiallisten kokeiden tekeminen oli mukavaa ja muistan vieläkin elävästi, kuinka teimme tunnilla muun muassa omaa käsirasvaa. Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluu muun muassa Bernerin oman tuotannon sekä maahantuomien tuotteiden markkinointi.

Tullessani tänne Berner Pro:lle olin hämmästynyt, kuinka paljon eri tuoteryhmiä kuuluu meidän osastolle. Berner Pro:n erikoisosaaminen keskittyy terveydenhuoltoon, laboratorioalaan, eläinten hyvinvointiin sekä ammattisiivoukseen ja keittiöhygieniaan. Eri tuoteryhmiä on todella paljon, joten markkinointitiimillä eivät työt ainakaan lopu kesken. Jokainen varmaan tietää tutut LV ja XZ merkit sekä Omronin verenpainemittarit. Näiden tuttujen merkkien parissa työskentely on ollut antoisaa.

Työnkuvaani kuuluu erilaisten markkinointimateriaalien työstämistä, tapahtumien koordinointia, markkinointiin liittyvää ideointia sekä yleisiä toimistotehtäviä. Nyt kesän ajaksi olen päässyt tekemään töitä myös eläinten hyvinvoinnin parissa, mikä on ollut erittäin mukavaa näin eläinrakkaana ihmisenä. Eläinten hyvinvointiin liittyvissä työtehtävissä palvelen sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä sekä klinikoita ja eläintarvikemyymälöitä.

Olen todella iloinen, että sain näin hyvän mahdollisuuden päästä tekemään töitä tunnetussa ja arvostetussa yrityksessä. Olen oppinut todella paljon sekä harjoittelussani että kesätyöntekijänä. Kesän jälkeen odottaa taas uudet haasteet työn ja opiskelun osalta, kun kesätyöni Bernerillä loppuu.

Johanna Hagstedt

Vastavalmistunut liiketalouden tradenomi, joka työskentelee markkinointiassistenttina Berner Pro:lla.