Hyppää sisältöön

Anni Siltanen: Osaamistarpeiden kohtaavuus tulevaisuuden koulutuksen keskiössä

On tärkeää, että osaaminen suomalaisen vientiteollisuuden kannalta elintärkeillä aloilla taataan vastaisuudessakin. Kehitetään suomalaista koulutusta yhdessä hyvällä vuorovaikutuksella.

Metsäteollisuus ry:n Soile Koriseva ja Alina Ruonala-Lindgren pohtivat sunnuntain 24.7. Helsingin Sanomissa ansiokkaasti tärkeää asiaa: vientialojen kemian-, metsä- ja teknologiateollisuuden koulutuksen laatu ja riittävyys on taattava myös ammatillisen koulutuksen reformin astuessa voimaan vuonna 2018. Reformin tavoitteena on lisätä koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä uudistamalla koulutuksen rahoitusmalli ja lisäämällä koulutuksen ja työelämäkentän yhteistyötä.

Ammatillisen koulutuksen reformin lisäksi elämme keskellä työelämän murrosta. Digitalisaatio, automatisaatio ja kaikille vientiteollisuuden aloille tärkeät bio- ja kiertotalous muokkaavat tulevaisuuden osaamisvaatimuksia. On mahdotonta sanoa, millaisilla nimikkeillä teollisuuden aloille rekrytoidaan vaikkapa 15 vuoden kuluttua, mutta edellä mainitut megatrendit vaikuttavat varmasti niihin.

Kemianteollisuus ry:ssa teemme aktiivista yhteistyötä paitsi jäsenyritystemme kanssa, myös muiden vientiliittojen ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Kuulemalla aktiivisesti toisiamme pystymme ennakoimaan, miltä tulevaisuuden työelämä voisi näyttää. Kaiken keskiössä on osaavan työvoiman saanti; se, että koulutus on tarpeeksi houkuttelevaa ja että sieltä valmistuu teollisuudelle elintärkeitä tulevaisuuden osaajia.

Kun koulutus vastaa tulevaisuuden osaamistarpeisiin, vastaa se parhaiten teollisuuden tarpeisiin. Yrityksille keskeistä on, miten ja missä tämä osaaminen tulevaisuudessa hankitaan. Etenkin ammatillisella puolella kemianteollisuudelle tärkeät alat ovat usein pieniä ja verraten kalliita. Olemmekin olleet huolissamme niihin mahdollisesti kohdistuvista säästöpaineista. On erittäin tärkeää, että osaaminen suomalaisen vientiteollisuuden kannalta elintärkeillä aloilla taataan vastaisuudessakin. Tämä voitaisiin toteuttaa luomalla erilaisia työelämää ja koulutuksen järjestäjiä palvelevia joustavia malleja. Tärkeää on myös, että asia huomioidaan kokonaisvaltaisesti yhteiskunnallisella tasolla.

Kehitetään siis yhdessä suomalaista koulutusta. Nyt jos koskaan on tärkeää varmistaa, että vuorovaikutus kaikkien osapuolten välillä toimii. 

Anni Siltanen

Asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima