Hyppää sisältöön

Aleksi Matikainen: Kesätyö tutkimusapulaisena epäorgaanisen kemian tutkimusryhmässä

Vielä muutama kuukausi sitten keskityin kandidaatintyöni kirjoittamiseen ja pohdin mitä tulisin kesällä tekemään. Edelliset kesäni olin viettänyt työpaikoissa, jotka eivät toimialaltaan liittyneet kemiaan, vaikka olin jo lukiosta lähtien ollut kiinnostunut kemiasta ja opiskellut sitä Aallossa lähes kolme vuotta. Nappaisinko viimein tänä kesänä oman alani kesätyöpaikan?

Maaliskuun puolivälissä sain tietää, että minut oli usean muun kemian opiskelijan tavoin valittu Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun epäorgaanisen kemian tutkimusryhmään tutkimusapulaiseksi. Pääsisin siis näkemään lähietäisyydeltä, millaista tutkimusta ryhmässä tehdään ja millaisia tuloksia tähän mennessä on saavutettu.

Professori Maarit Karppisen johtamassa epäorgaanisen kemian tutkimusryhmässä tutkitaan ALD:llä ja MLD:llä valmistettuja ohutkalvoja sekä erilaisia uusia yhdisteitä (nk. bulkkituotteita), joita voidaan soveltaa esimerkiksi termoelektrisiin materiaaleihin ja suprajohteisiin. Itse olen kesätyöni aikana tutustunut näihin molempiin, koska olen päässyt avustamaan useita eri tohtoriopiskelijoita heidän projekteissaan ja tutkimuksissaan.

Haastavaa työssä on ollut tarkkuus: se, että synteesit toteutetaan hyvin pienillä ainemäärillä ja niiden määrien mittaamisessa on oltava huolellinen. Synteesit pitää ajoittaa oikein ja saadut tuotteet on kerättävä huolellisesti talteen. Ohjaajamme ovat kuitenkin olleet avuliaita ja opettaneet meidät toimimaan laboratoriossa täsmällisesti. Erityisesti työtilojen ja –välineiden puhtauteen on kiinnitetty paljon huomiota, jotta valmistetut näytteet sisältäisivät mahdollisimman vähän epäpuhtauksia.

Olenkin päässyt kesän aikana analysoimaan sekä uusia epäorgaanisia kiinteitä aineita että ohutkalvoja röntgendiffraktiolaitteen avulla. Ohutkalvotutkimuksessa olen käyttänyt myös Fourier-muunnos-infrapunaspektroskopiaa. Tämä on ollut kiinnostavaa, koska analyysituloksista nähdään yleensä heti, ovatko synteesit tai ohutkalvokasvatukset onnistuneet halutulla tavalla. Kesän aikana olemme muiden kesätyöntekijöiden kanssa päässeet lisäksi valmistamaan ohutkalvoja, syntetisoimaan uusia yhdisteitä ja analysoimaan niitä, tekemään laboratoriossa kemikaali-inventaariota sekä valmistamaan grafiittikiekkoja ja –putkia synteesiä varten.

Erityisesti olen pitänyt siitä, että töitä on saanut tehdä rennossa ilmapiirissä; harvoin on ollut kiirettä tehdä jokin synteesi tai muu työtehtävä välittömästi valmiiksi. Työkavereiden ja tohtoriopiskelijoiden kanssa on ollut mukavaa ja rauhallista tehdä töitä ja olen oppinut paljon siitä, mitä kaikkea kemian tutkimukseen liittyy ja mitä työtapoja laboratoriossa on käytössä. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen on ollut kiinnostavaa nähdä Kemian tekniikan korkeakoulu myös tutkijoiden näkökulmasta ja uskon, että kesätyöntekijöiden työpanos on tutkijoille arvokas apu.

Aleksi Matikainen

Kirjoittaja on opiskellut kolme vuotta Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun kemian-, bio- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmassa, valmistui tekniikan kandidaatiksi kesällä 2016 ja aloittaa kemian maisteriopintonsa syksyllä 2016.